• THL: Jos koronaepidemia etenee kiihtymisvaiheeseen, maskia suositellaan lukioissa ja ammattikouluissa

    Tänään koronatapausmäärä nousee Suomessa noin 90 uudella tapauksella.
    Ylilääkäri Taneli Puumalainen sanoo, että koronaepidemia kiihtyy pikku hiljaa. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen
    Ylilääkäri Taneli Puumalainen sanoo, että koronaepidemia kiihtyy pikku hiljaa. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen 
    Uutiset
    24.9.202012:52
    STT

    Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on päivittänyt suositusta kasvomaskien käytöstä. Jos koronaepidemia etenee kiihtymisvaiheeseen, maskin käyttöä suositellaan joukkoliikenteen lisäksi muun muassa toisen asteen oppilaitoksissa ja julkisissa sisätiloissa.

    Jos koronaepidemia kiihtyy leviämisvaiheeseen, maskisuositus tulisi myös yläkouluikäisille ja aina, kun ollaan julkisissa sisätiloissa ja yleisötilaisuuksissa.

    THL:n ylilääkäri Taneli Puumalainen sanoo, että koronaepidemia kiihtyy pikku hiljaa. Tänään koronatapausmäärä nousee Suomessa noin 90 uudella tapauksella. Ilmaantuvuus lähenee siten jo 15:tä.

    Puumalaisen mukaan sitä, olemmeko alueellisesti kiihtymisvaiheessa, tarkastellaan parhaillaan eri puolilla Suomea.

    Hallituksen on määrä päättää uusista matkustusrajoituksista alkuiltapäivästä istunnossaan. Sisäministeriö on valmistellut esitystä THL:n maanantaisten lukujen perusteella. Niiden perusteella sisärajavalvonta olisi palautumassa muun muassa Ruotsista, Norjasta, Virosta ja Saksasta saapuvien matkustajien kohdalla.

    Suomeen saa tällä hetkellä matkustaa vapaasti vain maista, joissa on ollut enintään 25 tautitapausta sataatuhatta asukasta kohti kahden viikon aikana. Kyseisissä maissa tämä raja on ylittynyt.

    Hallitus teki periaatepäätöksen 25 tartunnan raja-arvosta 11. syyskuuta, ja päätöksiä muutetaan viikoittain sen nojalla, mitkä maat sen ylittävät ja mitkä alittavat.

    Raja-arvon ylittäneistä maista tuleville suositellaan kahden viikon omaehtoista karanteenia.

    Artikkelin aiheet
    koronavirus
    maskisuositus
    THL
    matkustusrajoitukset
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle