• Euron arvo putosi alimmilleen kahteenkymmeneen vuoteen

    Pudotusta edelsi venäläisen energiajätti Gazpromin perjantain ilmoitus, että Venäjältä Saksaan kulkevaa Nord Stream 1 -kaasuputkea ei avata huollon jälkeen suunnitellusti.
    Viimeksi euron arvo dollariin nähden on ollut yhtä alhainen vuonna 2002.
    Viimeksi euron arvo dollariin nähden on ollut yhtä alhainen vuonna 2002. Kuva: Juho Leskinen
    Uutiset|Talous
    5.9.202211:39
    STT–AFP

    Euron arvo putosi aamulla alimmilleen 20 vuoteen. Kurssi oli 0,7 %:n laskussa, ja sen arvo oli 0,9884 USA:n dollaria. Arvo on alin sitten joulukuun 2002.

    Pudotusta edelsi venäläisen energiajätti Gazpromin perjantain ilmoitus, että Venäjältä Saksaan kulkevaa Nord Stream 1 -kaasuputkea ei avata huollon jälkeen suunnitellusti.

    Euron kurssi on heikentynyt suhteessa dollariin vuoden alusta lähtien.

    Sähkön hinta viime viikkoa alemmalla tasolla

    Helsingin pörssi avasi maanantaina laskusuunnassa. Yleisindeksi oli yhdeltätoista 1,67 prosenttia miinuksella.

    Samaan aikaan energiayhtiö Fortumin osake oli 3,35 prosentin laskussa.

    Sähkön hinta oli aamulla viime viikkoa alemmalla tasolla. Korkeimmillaan se kävi yhdeksän aikaan, jolloin sähkön keskihinta oli 64,47 snt/kWh.

    Ennusteen mukaan sähkön hinta on tänään kalleimmillaan iltaseitsemän ja -kahdeksan aikaan, jolloin se maksaa keskimäärin 68,19 snt/kWh.

    Euron kurssi on heikentynyt suhteessa dollariin vuoden alusta lähtien. LEHTIKUVA / Mikko Stig.
    Euron kurssi on heikentynyt suhteessa dollariin vuoden alusta lähtien. LEHTIKUVA / Mikko Stig.  
    Artikkelin aiheet
    euron kurssi
    valuuttamarkkinat
    Gazprom
    Nord Stream 1
    Fortum
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria