• Laajakaistaa tahdolla

    Uutiset
    20.8.201216:00
    KARI RAJAMÄKI

    Helsingin Sanomat (6.8.) kirjoitti perustellusti laajakaistayhteyksien rakentamisen viivästymisestä maaseudulla.

    Valtiovarainvaliokunta kiinnitti huomiota budjettimietinnössään haja-asutusalueiden laajakaistahankkeiden etenemisen hitauteen ja alueellisiin eroihin.

    Hankkeen huonosta etenemisestä kertoi mm. se, että tämän hallituksen aloittaessa jo vuonna 2009 myönnetty rahoitus

    (66 milj. euroa) oli käytännössä lähes kokonaan käyttämättä.

    Valiokunta piti laajakaistahankkeen edistämistä alueellisen tasa-arvoisuuden sekä tietoyhteiskunnan kehityksen kannalta erittäin tärkeänä ja korosti sen nopeaa etenemistä. Valiokunnan mukaan on myös arvioitava mahdollisuudet vaihtoehtoisiin ja kustannustehokkaampiin toteuttamistapoihin.

    Hankkeen vauhdittaminen edellyttää myös huolehtimista siitä, että yhteyksien hankkiminen ei aiheuta tilaajalle poikkeuksellisen suuria kustannuksia.

    Valtiovarainvaliokunta sai edellyttämänsä selvityksen hankkeen etenemisestä kesäkuussa ja totesi ministeri Krista Kiurun (sd) vauhdittaneen hankkeen etenemistä.

    Viestintäviraston käsittelybyrokratia luo viivettä. Viestintäviraston tulisikin harkita, että virasto tekisi vain runkoverkon osalta tukipäätöksen ja edellyttäisi hankealueen kuvauksen, mutta liittyvää verkkoa tarkennettaisiin vasta rakentamisen myötä. Maksuhakemukseen liitettäisiin tarkka liittymäverkon kuvaus.

    Kari Rajamäki

    Valtiovarainvaliokunnan

    liikennejaoston puheenjohtaja,

    kansanedustaja (sd)

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    laajakaistahankkeet
    Valtiovarainvaliokunta
    haja-asutusalueet
    alueellinen tasa-arvo
    tietoyhteiskunta
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle