• Sukupolvet kohtaavat Linnan juhlissa – Presidentinlinnaan saapuu 1 900 kutsuvierasta

    Linna on tänä vuonna kukitettu kotimaisilla kukilla. Ruokatarjoilua on kaikista maakunnista.
    1 900 kutsuvieraan joukossa on niin sotaveteraaneja ja lottia kuin ansioituneita nuoria ympäri maan. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa
    1 900 kutsuvieraan joukossa on niin sotaveteraaneja ja lottia kuin ansioituneita nuoria ympäri maan. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa 
    Uutiset
    6.12.201715:05
    STT

    Presidentinlinnassa itsenäisyyspäivän vastaanotto alkaa perinteiden mukaisesti iltaseitsemältä. Juhlien teemana on tällä kertaa sukupolvien kohtaaminen. 1 900 kutsuvieraan joukossa on niin sotaveteraaneja ja lottia kuin ansioituneita nuoria ympäri maan.

    Presidentti Sauli Niinistö ja Jenni Haukio ottavat vieraat vastaan tuttuun tapaan kameroiden edessä. Suomi 100 -vuoden erikoisuus on lippuvartio, joka seisoo Valtiosalissa kättelyn aikana.

    Kättelyn alkaessa paljastuu Haukion tämän vuoden juhlapuvun malli, materiaali ja väri. Presidentin kanslia kertoi tänä vuonna poikkeuksellisesti etukäteen, että Haukion juhlapuku on Vuoden nuoren suunnittelijan Heidi Karjalaisen ensimmäinen tilaustyö.

    Presidentinlinna on koristeltu sinivalkoisilla kukilla, ja Suomi 100 -hengessä tarjoilut sisältävät pientä suolaista ja makeaa kaikista maakunnista. Tarjolla on esimerkiksi mustaamakkaraa, siikakurniekkaa ja härkäpapu-vatruskoja.

    Tuttuun tapaan vieraat pääsevät nauttimaan monenlaisesta musiikista, ja juhlissa esiintyy muun muassa Kaartin Combo solisteinaan Katri Helena, Diandra ja Pentti Hietanen.

    Illan huipentaa ilotulitus, joka alkaa noin kello kymmeneltä. Juhlavuoden kunniaksi vierailla on kuitenkin tavallista enemmän aikaa seurustella ja tanssia Linnan saleissa, sillä musiikki hiljenee vasta kello 23.

    Lue myös:

    Linnan juhlat koristellaan ensimmäistä kertaa täysin kotimaisilla kukilla

    Artikkelin aiheet
    Linnan juhlat
    itsenäisyyspäivä
    Presidentinlinna
    Sauli Niinistö
    Jenni Haukio
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria