• Metsää, peltoa, ruokaa, uusiutuvaa energiaa ja vesiosaamista – biotalous sai oman yrityskiihdyttämön Saarijärvelle

    "Kun elinkaareltaan kestävä traktori kulkee pelloilla uusiutuvalla raaka-aineella ja tuottaa puhdasta kotimaista ruokaa, ollaan biotalousajattelun ytimessä", hehkuttaa kiertotalousasiantuntija ja yrityskiihdyttämön projektipäällikkö Merja Rehn.
    Biotalouden yrityskiihdyttämö on aloittanut toimintansa Saarijärvellä. Hankkeen projektipäällikkönä toimii Merja Rehn.
    Biotalouden yrityskiihdyttämö on aloittanut toimintansa Saarijärvellä. Hankkeen projektipäällikkönä toimii Merja Rehn. Kuva: Petteri Kivimäki
    Uutiset
    22.1.202021:42
    Jukka Koivula

    Jyväskylän ammattikorkeakoulun hallinnoima, kolmivuotinen biotalouden yrityskiihdyttämö -hanke on aloittanut toimintansa Saarijärvellä.

    Yrityskiihdyttämö BioPaavon kantavana ajatuksena on auttaa pk-yrityksiä tuottamaan ja kaupallistamaan globaalisti merkittäviä ratkaisuja ilmastonmuutoksen torjumiseksi.

    "Tämä on ensimmäinen puhtaasti biotalouteen keskittyvä yrityskiihdyttämö Suomessa. Pyrimme vahvistamaan ja löytämään uutta liiketoimintaa, joka liittyy biotalouden toimintaympäristöön", hankkeen projektipäällikkönä aloittanut yhteiskuntatieteiden maisteri ja kiertotalousasiantuntija Merja Rehn kertoo.

    Rehn korostaa, että biotalouteen kiinnittyvät yritykset voivat olla hyvin erilaisia.

    "Se on maaseutua, metsää, peltoa, ruokaa, uusiutuvaa energiaa ja vesiosaamistakin. Bio- ja kiertotalouden prosessit on ymmärrettävä riittävän laajasti."

    Rehn nostaa esimerkeiksi uuden ajan bio- ja kiertotaloudesta Valtran ja Nesteen.

    "Valtra on kehittänyt tapoja pidentää traktoreiden elinkaarta merkittävästi. Neste taas etsii vaihtoehtoja fossiilisille polttoaineille valmistamalla biojätteestä, kuten kinkun paistorasvasta, uusiutuvaa polttoainetta. Kun elinkaareltaan kestävä ja ekologinen traktori kulkee pelloilla uusiutuvalla raaka-aineella ja tuottaa puhdasta kotimaista ruokaa, ollaan 2020-luvun edistyksellisen biotalousajattelun ytimessä."

    Yrityskiihdyttämössä etsitään ensisijaisesti pieniä ja keskisuuria keskisuomalaisia yrityksiä, jotka voisivat vauhdittaa uudenlaisen biotalousklusterin syntyä.

    "Kun meillä on suuria firmoja, jotka muuttavat ison laivan kurssia, niin pienetkin firmat näkevät, että se on mahdollista. Ja niillehän muutoksen tekeminen on jopa näppärämpää ja ketterämpää."

    Merja Rehn katsoo, että Keski-Suomi on oikea paikka biotalouden yrityskiihdyttämölle.

    "Käymme tiheällä kammalla lävitse, millaisia biotaloussektorin menestystarinoita täältä metsien ja biotuotetehtaan maakunnasta voikaan löytyä."

    Biotalouden yrityskiihdyttämössä keskeistä on koulutuksen sekä tutkimus- ja kehitystoiminnan yhdistäminen käytännön yritystoimintaan.

    Artikkelin aiheet
    biotalous
    yrityskiihdyttämö
    Saarijärvi
    uusiutuva energia
    pk-yritykset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria