• Lähimaksukortit yleistyneet Suomessa nopeasti

    Uutiset
    4.6.201416:00
    Matti Riitakorpi

    Lähimaksuominaisuuden sisältävät Visa-kortit on otettu nopeasti käyttöön Suomessa.

    Visan mukaan yhtiön lähimaksukortteja on käytössä Suomessa jo noin 600 000. Korttiyhtiö luonnehtii Suomea Pohjoismaiden edelläkävijäksi lähimaksuteknologian hyödyntämisessä.

    Uudella kortilla alle 25 euron ostokset voi maksaa maksupäätettä koskettamalla. Korttia ei tarvitse asettaa maksupäätteeseen eikä tunnuslukua tarvitse näppäillä.

    Korttiyhtiön mukaan lähimaksaminen yleistyy, koska se on helpompaa ja nopeampaa kuin tavanomaisella sirukortilla maksaminen. Visan lähimaksukorttien määrä Euroopassa on kaksinkertaistunut vuodessa.

    Suomessa lähimaksukortilla voi jo maksaa esimerkiksi Lidleissä, Siwoissa, Valintataloissa ja R-kioskeissa. Kortteja myöntävät OP, Nordea ja Aktia-pankit.

    MATTI RIITAKORPI

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    lähimaksukortit
    Visa
    Suomi
    maksaminen
    pankit
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria