• If varoittaa: Kymmenissä tuhansissa kodeissa yllättävä tulipaloriski – katso video hurjasta palosta!

    Oudosti alkanut tulipalo sai Ifin epäilemään tuttua kodinkonetta palon aiheuttajaksi.
    Kuvakaappaus videolta, joka näyttää liesituulettimesta alkavan tulipalon etenemisen.
    Kuvakaappaus videolta, joka näyttää liesituulettimesta alkavan tulipalon etenemisen. Kuva: Kuvakaappaus
    Uutiset
    27.4.201710:06
    Juhani Reku

    Oudosti alkunsa saanut rivitalopalon tutkinta sai vakuutusyhtiö Ifin epäilemään monessa suomalaiskeittiössä olevaa konetta tulipalon aiheuttajaksi. Asunnossa oli mekaanisella liukukytkimellä varustettu liesituuletin.

    Ifin mukaan se voi syttyä palamaan pelkästään vettä keitettäessä.

    Ifin tekemä havainto saattaa muuttaa yleistä käsitystä siitä, että Suomessa tilastoiduista kotien tulipaloista kolmannes saisi alkunsa ruuanlaitosta ja päälle unohtuneesta liedestä. Todellisuudessa moni liesipaloksi luultu tulipalo saattaakin johtua liesituulettimesta.

    Mekaanista liukukytkintä ei ole Ifin vahingontorjuntapäällikön Jari Pekka Koskelan mukaan yleensä suojattu tai koteloitu riittävän hyvin, jotta ne kestäisivät liedeltä tulevia rasvaisia tai suolaisia höyryjä. Tämän vuoksi höyryt pääsevät vahingoittamaan kytkintä.

    "Käytön myötä kytkimeen alkaa kertyä rasvaa ja likaa, ja jossakin vaiheessa siihen tulee tekninen vika. Vioittunut kytkin ei kuitenkaan mene oikosulkuun ja polta sulaketta, vaan siihen syntyy kipinöintiä. Kipinöinti voi sytyttää likaantuneessa kytkimessä olevan rasvan palamaan ja palava rasva sytyttää sitten edelleen tuulettimen muoviosat."

    Löydös on Koskelan mukaan uusi ja merkittävä.

    Ifin vakuutustutkija Jyrki Eskola kertoo, että keittiöstä alkunsa saanutta rivitalopaloa alettiin tutkia tarkemmin, kun asiakas oli kertonut liesituulettimen menneen päälle itsestään. Näin oli tapahtunut sen jälkeen, kun hän oli keittänyt teevettä.

    "Tutkinnan edetessä teimme myös testin samanlaisella liesituulettimella kuin palaneessa asunnossa oli ollut. Liesituuletinpalo leviää hyvin nopeasti tuulettimesta kaapistoon ja hetkessä jopa koko asunnon kattava palo on valmis."

    Markkinoilla on useita erimallisia mekaanisella liukukytkimellä varustettuja liesituulettimia. Liukukytkin on yleinen erityisesti vanhemmissa liesituuletinmalleissa.

    Kaikkiaan niitä löytyy suomalaiskodeista arviolta kymmeniä tuhansia.

    Liukukytkimellä varustetun liesituulettimen tulipaloriski on tunnistettavissa ja estettävissä.

    Hälytysmerkki on jonkinlainen häiriö liesituulettimen toiminnassa: liesituuletin ei esimerkiksi toimi jollakin tietyllä nopeudella tai se käynnistyy itsestään.

    "Liesituulettimen kytkimiä ei ole mahdollista huoltaa tai korjata, joten jos tuulettimen toiminnassa on jotakin eriskummallista, se pitää vaihtaa heti uuteen. Lisäksi liesituulettimen suodattimet kannattaa puhdistaa säännöllisesti. Liesituulettimen puhtaanapito voi auttaa siinä, että höyry ohjautuu tuulettimessa oikeaan suuntaan eikä liukukytkimelle, jossa se voi edesauttaa palon syntymistä", Koskela kertoo.

    Artikkelin aiheet
    tulipalo
    liesituuletin
    paloturvallisuus
    If
    kodinkone
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle