• Emu oli karkuteillä Lieksassa ‒ ”Itsekin piti hieraista silmiä”

    Emun omistaja oli poikansa kanssa jäljittänyt lintua noin kymmenen kilometrin matkan Ihannontien ja Jaakonvaarantien risteykseen.
    Kuvan emu ei liity Lieksan tapaukseen.
    Kuvan emu ei liity Lieksan tapaukseen. Kuva: Pekka Fali
    Uutiset|Eläimet ja kasvit
    2.5.202519:49
    Jukka Koivula

    Lieksan pelastuslaitos sai tänään perjantaina noin kello kolmelta iltapäivällä erikoisen pelastustehtävän, Pohjois-Karjalan pelastuslaitos kertoo tiedotteessaan.

    Elämyspiha PikkuKilin aitauksesta oli nimittäin karannut emu-lintu. Linnun omistaja oli yrittänyt saada eläintä tuloksetta kiinni.

    Omistajan mukaan linnun aitauksen portti on mahdollisesti auennut voimakkaan tuulen seurauksesta.

    Emu on suurikokoinen lintu, jonka huippunopeus juostessa voi yltää viiteenkymmeneen kilometriin tunnissa. Linnulla on voimakkaat jalat ja vaarallisen suuret kynnet.

    Emu on suurikokoinen lintu, jonka huippunopeus juostessa voi yltää viiteenkymmeneen kilometriin tunnissa.

    Emun omistaja oli poikansa kanssa jäljittänyt lintua noin kymmenen kilometrin matkan Ihannontien ja Jaakonvaarantien risteykseen.

    Pelastuslaitoksen tullessa paikalle lintu ohjattiin tiheään metsään, missä sen kiinniottaminen oli helpompaa.

    Lopulta omistaja sai linnun kiinni ja pelastuslaitos avusti sekä sitoi linnun jalat yhteen turvallisuussyistä. Linnun pää peitettiin, jotta tämä ei stressaantuisi enempää.

    Kiinniottamisen jälkeen lintu kannettiin varovasti omistajan autoon, josta se jatkoi matkaa takaisin omaan aitaukseen. Lintu ei vahingoittunut kiinniotossa.

    Itsekin piti hieraista silmiä, että onko tässä nyt se lintu kyseessä vai mikä.

    Semjon Regonen

    Pelastusryhmänjohtaja Semjon Regosen mukaan lintua taltutti kolme henkeä pelastuslaitokselta sekä linnun omistaja poikineen, eli yhteensä viisi henkilöä.

    ”Lintu käveli soratiellä kun tavoitimme sen. Emme olisi mitenkään saaneet sitä juoksemalla ainakaan kiinni. Tehtiin suunnitelma, että ohjataan se tiheämmän metsän puolelle, josta se olikin sitten huomattavasti helpompaa napata kiinni”, Regonen kommentoi MT:lle.

    ”Eihän näitä hyvin usein satu tällaisia. Itsekin piti hieraista silmiä, että onko tässä nyt se lintu kyseessä vai mikä”, Regonen sanoo.

    Emuja elää luonnonvaraisina Australiassa. Se on Australian suurin lintu ja koko maailman toiseksi suurin lintu strutsin jälkeen.

    Lisää aiheesta
    • Strutsi on nopea eläin, sen sai strutsitilan isäntäkin kokea eräänä kevätaamuna.

      Eläimet ja kasvit | Isäntä sai strutsilta elämänsä kyydin: ”Liu’uin siinä strutsin vierellä Reinoissani kuin vesisuksilla”

    Artikkelin aiheet
    emu
    Lieksa
    Pohjois-Karjalan pelastuslaitos
    eläimen karkumatka
    pelastustehtävä
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria