• Yhdeksän päivän rämpiminen sai Toholammilla onnellisen päätöksen: Kesän ensimmäinen hilla

    Mies kertoo, että hän vietti kerrallaan hillarämeillä neljästä viiteen tuntia.
    Ylitalon arvion mukaan Keski-Pohjanmaalla saadaan odotella vielä reilun viikon ajan, ennen kuin hilloja pääsee kunnolla poimimaan.
    Ylitalon arvion mukaan Keski-Pohjanmaalla saadaan odotella vielä reilun viikon ajan, ennen kuin hilloja pääsee kunnolla poimimaan. 
    Uutiset
    17.7.201717:45
    Matti Tuominen

    Toholampilaisen Antero Ylitalon hillan etsintä sai viikonloppuna onnellisen päätöksen, kun hän löysi kesän ensimmäisen kypsän hillan.

    Ylitalo kertoo Maaseudun Tulevaisuudelle, että hän oli ennen kesän ensimmäisen hillan löytymistä rämpinyt hillarämeillä yhdeksänä päivänä.

    Marjastus kävi suorastaan työstä, sillä Ylitalo kertoo olleensa hillarämeillä kerrallaan neljästä viiteen tuntia. Sunnuntaina illalla urakka sai myönteisen suunnan.

    "Tietysti sitä ilahtui. Mutta kyllä siinä menee vielä monta päivää, ennen kuin tulee seuraavia", Ylitalo tuumii.

    Mies arvioi, että aavoilla soilla ja harvoilla rämeillä on paljon kuivettuneita hilloja, joissa on vain valkoinen "hillan luu"

    68-vuotias Ylitalo kertoo keränneensä hilloja pikkupojasta asti.

    Hänen arvionsa mukaan Keski-Pohjanmaalla saadaan odotella vielä reilun viikon ajan, ennen kuin hilloja pääsee kunnolla poimimaan.

    Lue lisää:

    Marjakauppias Ylelle: Hillasato jäämässä keskinkertaiseksi

    Artikkelin aiheet
    Toholampi
    marjastus
    hilla
    Keski-Pohjanmaa
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria