• Suomen Pankki haluaa rakenneratkaisuja

    Maan talous elpyy vasta vuonna 2014. Suomen Pankki esittää julkisen talouden hallittua tasapainottamista. Rakenteellisia toimia tarvitaan ja lisää työvoimaa.
    Uutiset
    13.12.201213:30
    MT toimitus

    Pääjohtaja Erkki Liikanen varoittaa toimenpiteiden lykkäämisen seurauksista. Äkkijarrutuksen riski kasvaa silloin huomattavasti.

    Suomen talouskasvu on pysähdyksissä , Liikanen sanoo.

    Talouskehitys jää keväällä ennustettua heikommaksi. Tämä huonontaa julkisen talouden näkymiä. Kunnissa varsinkin on vaikeaa.

    Kevään päätökset eivät riitä valtiontalouden tasapainottamiseen. Velka-aste ei lisätoimitta taitu, kuten hallitus vaalikaudella tavoittelee.

    Uudessa talousennusteessaan Suomen Pankki arvioi talouden elpyvän vasta vuonna 2014. Talouskasvu asettuisi silloin 1,5 prosenttiin.

    Tänä vuonna bkt-kasvu jäisi 0,3 prosenttiin ja ensi vuonna 0,4 prosenttiin. Työllisyys heikkeni loppuvuodesta. Työttömyys nousee jo 8,4 prosenttiin ensi vuonna.

    Kotimainen kysyntä eri riitä talouskasvuun. Vienti elpyy hitaasti. Vientihinnat laskevat suhteessa tuontihintoihin. Palkanmaksun vara heikkenee.

    Palkkaratkaisut pitää mitoittaa avoimen sektorin kilpailukyvyn mukaan.

    Vaimea kulutuskysyntä ja energian halpeneminen hidastaa inflaatiota. Ensi vuonna se olisi vielä 2,4 prosenttia, Välilliset verot nousevat.

    Artikkelin aiheet
    Suomen Pankki
    talousennuste
    rakenneratkaisu
    työllisyys
    julkinen talous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle