• Kansanedustaja Kärnä kertoo Twitterissä saavansa syytteen professori Ojasen kunnian loukkaamisesta

    Mikko Kärnä oli epäillyt Tuomas Ojasen osallistuneen erään vihreiden vastalauseen kirjoittamiseen.
    Uutiset
    2.11.202121:28
    STT

    Keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä kertoo, että syyttäjä nostaa häntä vastaan syytteen valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojasen kunnian loukkaamisesta. Kärnä kertoo asiasta Twitterissä. Hän sanoo saavansa syytteen, koska on epäillyt Ojasen osallistuneen erään vihreiden vastalauseen kirjoittamiseen.

    "Otan asian vakavasti ja aion puolustautua syytöstä vastaan loppuun saakka", Kärnä tviittaa.

    Kärnän mielestä syyttäjän tulkinta kaventaa merkittävästi kansanedustajan perustuslaillisia oikeuksia keskustella julkisesti eduskunnan käyttämien asiantuntijoiden mielipiteistä.

    "Ojanen on julkisuuden henkilö, virkamies ja osallistuu aktiivisesti poliittiseen keskusteluun. Hän ei voi olla epäilyjen ja arvostelujen ulkopuolella", Kärnä sanoo Twitterissä.

    Hän myös toteaa, ettei aio kommentoida asiaa tässä vaiheessa muuten mitenkään.

    Artikkelin aiheet
    Mikko Kärnä
    Tuomas Ojanen
    kunnianloukkaus
    syyte
    Twitter
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria