• KIRJA Äidin käsilaukku kätkee sukudraaman

    Uutiset
    29.8.201216:00
    Anelma Järvenpää-Summanen

    ”Komia kloppihan se oli, mutta ei naamasta montaa velliä keitetä”, äiti toppuuttelee Teneriffalla tytärtään, kun tämä pitää silmäpeliä hotellin vastaanottovirkailijan kanssa.

    Taina Latvalan (s. 1982) kolmas romaani rakentuu tuon yhteisen etelänmatkan ympärille. Tyttäret ovat lahjoittaneet matkan äidin 60-vuotispäivien kunniaksi, mutta siskoksista vain toinen voi lähteä mukaan. Tosin ei hänkään luvan kanssa, sillä esimies, ex-poikaystävä, soittelee perään.

    Romaani alkaa äidin tilityksellä isän katoamisesta vuosia sitten. Portti jäi auki, mersu pihaan ja silloin edessä ollut Teneriffan matka oli peruttava. Sukua hiertävä tapahtuma on myös äidin nuoremman siskon varhainen kuolema.

    Perhe on asunut pikkukylässä lähellä Seinäjokea, jonka Suurmarkettiin tytär on jäänyt myymään kirjoja ja kortteja, lähelle äitiään.

    Tarinan alku maistuu tavanomaiselta lukuromaanilta, mutta eteläpohjalainen murre ja mentaliteetti houkuttavat mukaansa. Äiti latelee sukupolvelta toiselle periytyneitä viisauksia: itku ei auta markkinoilla ja ihmisiä riittää moneen junaan ja vielä asemallekin. Matkalukemisiksi hän ottaa mukaan Orvokki Aution Pesärikon.

    Mutta Teneriffalla kerrontaan tulee tehoja. Äidin ja tyttären mielihalut vievät väkisin eri suuntiin. Päänsä sisältä tytär ei kykene äitiä karistamaan, vaikka yö ja Antonio tempaavat mukaansa.

    Taina Latvala on sommitellut romaanin kiinnostavasti. Lukija saa vastauksen kaikkeen, mutta ei valmiiksi tarjottuna, vaan suupala suupalalta taitavasti annostellen, niin että lukunälkä kasvaa loppua kohden. Kun tytär sattumoisin avaa äidin käsilaukun, hänelle alkaa paljastua isän lähdön motiivitkin, koko draama.

    Perheenjäsenen katoaminen on ollut viime vuosina monen romaanin perusasetelmaa.

    Iida Rauman Katoamisten kirjassa isä lähti teilleen, Pirjo Hassisen Jouluvaimossa katosi äiti, ja Anja Snellmanin Lemmikkikaupan tytöt kertoi teinitytön katoamisesta.

    Taina Latvalan Välimatkassa viehättää juureva, arkinen eteläpohjalaisuus, johon uusi sukupolvi tuo tuoreet näkemykset ja vivahteet.

    Lapualla kasvaneella kirjailijalla riittää meriittejä: hän on valmistunut maisteriksi sekä Helsingin yliopistosta että Salfordin yliopiston elokuvakäsikirjoittamisohjelmasta.

    Vuonna 2007 ilmestyneellä esikoisteoksellaan Arvostelukappale hän sai Kalevi Jäntin palkinnon.

    ANELMA JÄRVENPÄÄ-SUMMANEN

    Taina Latvala: Välimatka.

    252 sivua. WSOY.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Taina Latvala
    Välimatka
    kirja-arvostelu
    sukudraama
    eteläpohjalaisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria