• MTK:n valtuuskunta täytti vatsansa kotimaisella broilerilla

    Hotelli Rantapuisto Helsingissä valmistaa lounaansa 95-prosenttisesti kotimaisista raaka-aineista. Tänään hotelli kokkasi MTK:n valtuuskunnan syyskokousväelle.
    Lounaslistalta löytyi kotimaista broileria.
    Lounaslistalta löytyi kotimaista broileria. Kuva: Maija Ala-Siurua
    Uutiset
    25.11.201521:30
    Maija Ala-Siurua

    Suutarin lapsella näyttää olevan kengät, sillä MTK:n valtuuskunta nautti tänään pääosin kotimaisista raaka-aineista valmistetun lounaan. Lämpimänä ruokana tarjolla oli kotimaista broileria ja spelttiä. Lisäkkeinä oli erilaisia salaatteja sekä lämpimiä kasviksia, joista kaikki muu paitsi varsiselleri oli suomalaista.

    Siemenlajitelma ja pavut olivat tuontitavaraa, kuten myös oliiviöljy. Rypsiöljy sen sijaan oli suomalaista.

    "Lounasruokamme valmistetaan 95-prosenttisesti suomalaisista raaka-aineista", kertoi hotelli Rantapuiston executive chef Teiju Vesa. Hän kertoo, että MTK:n puolelta esitettiin vain yksi toive: ei riisiä pöytään.

    Best Western -ketjuun kuuluvan helsinkiläisen Rantapuiston ravintola tinkii kotimaisuudesta joulun lähestyessä. Kasviksissa siirrytään enemmän käyttämään ulkomaisia, koska niiden maku on parempi, Vesa kertoo. "Ei ne keinovalolla kasvatetut innosta ketään."

    Artikkelin aiheet
    MTK
    kotimaiset raaka-aineet
    broileri
    Hotelli Rantapuisto
    suomalainen ruoka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle