• Terroristi vai vakooja? Isisin jäsenenä tuomittu mies vakuuttaa toimineensa Tanskan vakoojana Syyriassa, hakee oikeusteitse tiedustelupalveluilta tunnustusta

    Tiedustelupalvelut eivät ole myöntäneet Ahmed Samsamin työskennelleen heidän palveluksessaan.
    Nykyään 34-vuotias Ahmed Samsam pidätettiin äärijärjestö Isisin jäseneksi epäiltynä vuonna 2017 Espanjassa.
    Nykyään 34-vuotias Ahmed Samsam pidätettiin äärijärjestö Isisin jäseneksi epäiltynä vuonna 2017 Espanjassa. Kuva: LEHTIKUVA / AFP
    Uutiset|Rikokset
    24.8.202308:12
    STT

    Tanskassa alkaa tänään oikeudenkäynti Isis-kytköstensä vuoksi vankeuteen tuomitun tanskalaismiehen tapauksessa, jossa mies väittää työskennelleensä terroristijärjestön lähellä vakoojana Tanskan tiedusteluelimien lukuun.

    Nykyään 34-vuotias Ahmed Samsam pidätettiin äärijärjestö Isisin jäseneksi epäiltynä vuonna 2017 Espanjassa. Espanjalaisviranomaisten mukaan syyrialaistaustainen Samsam oli taistellut Isisin riveissä Syyriassa vuosina 2012–2014, minkä lisäksi hän oli avustanut terrorijärjestöä rahoituksen ja aseistuksen saamisessa.

    Hänet tuomittiin Espanjassa vuonna 2018 terroristijärjestön tukemisesta kahdeksaksi vuodeksi vankeuteen, jota hän on vuodesta 2020 lähtien suorittanut Tanskassa.

    Samsam kuitenkin väittää, että hän toimi Syyriassa ensin Tanskan tiedustelupalvelun ja myöhemmin Tanskan puolustusvoimien signaalitiedustelulaitoksen vakoojana. Hän kertoi tehtävänään olleen Isisin riveissä olevien vierastaistelijoiden tarkkailu.

    Tiedustelupalvelut eivät ole myöntäneet Samsamin työskennelleen heidän palveluksessaan. Muun muassa Tanskan yleisradio ja tanskalaislehti Berlingske ovat tavoittaneet lähteitä, joiden mukaan Ahmed Samsam todella oli tanskalaisten palveluksessa oleva vakooja.

    Samsam on haastanut tiedusteluelimet oikeuteen. Hän pyrkii oikeusteitse saamaan tiedustelupalveluilta tunnustuksen roolilleen niiden palveluksessa.

    Vakoojaroolin paljastuminen voisi vaikuttaa hänen saamaansa aiempaan tuomioon Espanjassa. Täyttä tuomion kumoutumista ei välttämättä kuitenkaan olisi luvassa, sillä Samsamin taustassa on muitakin epäselvyyksiä.

    Espanjassa oikeudenkäynnissä käsiteltiin esimerkiksi Samsamin lähipiirilleen lähettämiä viestejä, jotka toistivat Isisin propagandaa. Nämä viestit olivat lähetetty vuosia sen jälkeen, kun Samsam oli väittämänsä mukaan lopettanut työskentelyn tiedustelupalveluille.

    Artikkelin aiheet
    Ahmed Samsam
    Tanska
    vakoojat
    Isis
    oikeudenkäynti
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena