• Suomi menee EU:n selän taa

    Uutiset
    11.6.201416:00
    Paula Liesmäki

    Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtaja Leena Linnainmaan mukaan Suomen tulisi ottaa EU:ssa aktiivisempi rooli.

    ”Lähtökohdaksi on otettu, että hallitus kannattaa kaikkia Euroopan komission ehdotuksia. Silti on tapana syyttää EU:ta lisääntyvästä sääntelystä.”

    Linnainmaan mukaan EU:n selän taakse meneminen ruokkii EU-vastaista ilmapiiriä perusteettomasti. Ja kun Suomi ensimmäisten joukossa kannattaa uusia velvoitteita, se on myös epäreilua.

    Suomessa säädetään EU-sääntelyn päälle omia määräyksiä.

    Esimerkiksi elintarviketietojen antamisessa Suomessa halutaan viedä eteenpäin tiukempaa säännöstä voimakassuolaisuus-merkinnöissä. Asetus laajentaisi merkintöjen ilmoittamisvaatimusta.

    Toimialan mielestä kansallista erityismerkintää ei tarvita. Yritykset ovat jo uusimassa pakkausmerkintöjä EU:n elintarviketietoasetuksen mukaisesti.

    Linnainmaa muistuttaa, että valtioneuvoston ohjelma yritysten hallinnollisen taakan vähentämiseksi epäonnistui täysin.

    Vuosina 2006–2012 taakkaa piti vähentää 25 prosenttia. Se väheni prosentin.

    Seuraavaan hallitusohjelmaan Keskuskauppakamari haluaa asian oikeasti.

    Keskuskauppakamarin mukaan Suomessa annettiin viime vuonna 221 hallituksen esitystä.

    Yritysvaikutusten arviointi löytyi 35 prosentista esityksiä. Yhteensä 11 000 sivusta 68 sivua eli 6 promillea käsitteli yritysvaikutuksia.

    PAULA LIESMÄKI

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    EU:n selän takaa meneminen
    Suomen EU-politiikka
    sääntely
    Keskuskauppakamari
    yritysvaikutukset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria