• Sähköyhtiöt varautuneet uuteen myrskyyn

    Viikon takaisten myrskyjen aiheuttamia sähkönjakelun vikoja korjattiin yhä maanantaina. Samalla sähköyhtiöt kertoivat varautuneensa siihen, että kova tuuli saattaisi jälleen keskiviikkona aiheuttaa uusia sähkökatkoksia.
    Kuva: Kari Salonen
    Uutiset
    2.1.201216:33
    MT toimitus

    ”Säätiedotuksia ja ennusteita seurataan. Lisäksi on toki selvitetty esimerkiksi se, että korjaamiseen tarvittavat varaosat riittävät, jos vielä tulee myrsky”, viestintäpäällikkö Karoliina Lehmusvirta Fortumilta kertoi maanantaina.

    Fortumilla on nyt töissä noin 650 viankorjaajaa. Yhtiö on varautunut siihen, että tämä määrä korjaajia on käytettävissä koko viikon ajan. Samoin Vattenfall pitää täyden miehityksen päällä ainakin keskiviikkoon saakka.

    ”Pidämme kaikki resurssit töissä, kunnes nähdään, millaiseksi keskiviikon sää muodostuu”, Vattenfallin viestintäjohtaja Heini Kuusela-Opas kertoi.

    Keskiviikoksi on ennustettu jälleen myrskylukemiin eli yli 21 metrin sekuntinopeuteen yltävää tuulta Suomen eteläisille merialueille. Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Eerik Saarikalle kertoi maanantaina, että ennusteen mukaan myrsky ei todennäköisesti yllä mantereelle asti, mutta sekin mahdollisuus on olemassa.

    Uusia vikatietoja mökeiltä

    Fortumin verkossa oli vielä maanantaina päivällä runsaat 4 000 kiinteistöä vailla sähköä. Vioista noin 2 200 oli runko- eli keskijänniteverkossa ja pienjänniteverkossa noin 2 000.

    Tiedot vielä sähköttä olevien kiinteistöjen määrästä vaihtelivat päivän mittaan, sillä samalla kun vikoja saatiin korjattua, uusia pienjänniteverkon vikailmoituksia tuli esimerkiksi vapaa-ajanasunnoilta. Fortum arvioi saavansa runkoverkon viat korjattua maanantain aikana.

    Niin ikään Vattenfall arvioi, että viimeisiin vielä sähköä vailla olleisiin kiinteistöihin saadaan palautetuksi sähköt maanantain kuluessa. Runkoverkko oli jo kunnossa, mutta maanantaina korjattiin vielä muutamaa sataa pienjänniteverkon vikaa Hämeessä.

    Sähköttä oli maanantaina lisäksi vielä noin tuhat kiinteistöä Pohjois-Satakunnassa, Vatajankosken Sähkön ja Lankosken Sähkön verkoissa.

    Artikkelin aiheet
    sähköyhtiöt
    myrsky
    sähkönjakelu
    Fortum
    Vattenfall
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle