• Herättäjäjuhlat pureutuu Talvivaaraan

    Uutiset
    3.7.201516:00
    Riitta Ryynänen

    Herättäjäjuhlien yhteydessä Sotkamossa käydään keskustelua myös Talvivaaran kaivoksesta. Ympäristöaiheisessa seminaarissa puhuva professori Matti Saarnisto sanoo, etteivät Talvivaaran ongelmat ole tulleet yllätyksenä.

    Hänen mielestään suomalaiset ovat hyödyllisiä idiootteja uskoessaan kritiikittömästi kaivosteollisuuden siunauksellisuuteen.

    "Kaivosten tuoma lisäarvo siirtyy Suomen rajojen ulkopuolelle. On kuin metsää hankintakauppana myyvä isäntä ei saisi kantohintaa lainkaan", vertaa Saarnisto, joka on Geologian tutkimuskeskuksen ex-tutkimusjohtaja.

    Hän vaatii kaivoslain uusimista ja louhintaveroa, jotta kaivosten tuotosta jäisi suuri osa Suomeen.

    Saarniston mielestä kaivostoiminnassa määräävät nyt teollisuuden taloudelliset vaikuttimet, vaikka etusijalla pitäisi olla alueen asukkaat ja ympäristö.

    Hänen mukaansa on vakavasti pohdittava myös sitä, miten kaivoslaki turvaa kiinteistönomistajan omistusoikeuden, siis pellon ja metsän hallinnan.

    "Malminetsintälupa rajoittaa tosiasiassa omistusoikeutta, vaikka muuta väitetään. Malminetsintälupia on myönnetty laajemmalle alueelle kuin menetetty Karjala."

    Ekologinen vastuu ja ylisukupolvinen ajattelu -seminaari pidetään lauantaina Sotkamon seurakuntatalossa kello 20 alkaen.

    Riitta Ryynänen

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    talvivaara
    herättäjäjuhlat
    kaivosteollisuus
    ympäristö
    Matti Saarnisto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle