• Työministeri Haatainen: Yrittäjien työmarkkinatuki jatkuu kesäkuun loppuun asti

    Yrittäjät ovat voineet saada väliaikaisesti työmarkkinatukea, jos päätoiminen työskentely yrityksessä on päättynyt koronaviruspandemian takia.
    Työministeri Tuula Haatainen.
    Työministeri Tuula Haatainen. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset
    28.1.202115:19
    STT

    Yrittäjien oikeutta työmarkkinatukeen jatketaan kesäkuun loppuun asti, kertoo työministeri Tuula Haatainen (sd.) tiedotteessa. Hänen mukaansa työ- ja elinkeinoministeriö aloittaa lakimuutoksen valmistelun välittömästi.

    Yrittäjät ovat voineet saada väliaikaisesti työmarkkinatukea, jos päätoiminen työskentely yrityksessä on päättynyt koronaviruspandemian takia. Väliaikainen laajennus yrittäjien työttömyysetuuteen on nykyisellään voimassa maaliskuun loppuun saakka.

    "Koronaviruspandemia on ajanut monet yrittäjät ahtaalle. Yrittäjien työmarkkinatuki on tuonut kriisin keskellä turvaa varsinkin niille pienyrittäjille, joiden toimeentulo on kriisistä johtuen ollut hyvin epävarmalla pohjalla. Tuelle on edelleen selvä tarve", Haatainen sanoo.

    Oikeus yrittäjien työmarkkinatukeen ei ole riippuvainen yritystoiminnan muodosta. Lähtökohtaisesti kaikki yrittäjät ovat siihen oikeutettuja, mikäli tuen saamisen edellytykset täyttyvät.

    "Yrittäjien työmarkkinatuesta on haluttu tehdä yksinkertainen, jotta se huomioisi yrittäjien erilaiset tilanteet laajasti", ministeri Haatainen kertoo.

    Työmarkkinatuen saaminen edellyttää, että yrittäjän päätoiminen työskentely on päättynyt tai yritystoiminnasta saatava tulo on vähemmän kuin 1 089,67 euroa kuukaudessa jokaista yrittäjänä työskentelevää henkilöä kohti. Tuen saaminen ei kuitenkaan edellytä yritystoiminnan lopettamista.

    Työmarkkinatuen maksaminen edellyttää, että henkilö ilmoittautuu työnhakijaksi TE-toimistoon ja että TE-toimisto antaa hänen oikeudestaan työmarkkinatukeen työvoimapoliittisen lausunnon Kelalle. Tämän jälkeen yrittäjä voi hakea työmarkkinatukea Kelasta.

    Kela maksoi viime vuonna yrittäjien työmarkkinatukea yhteensä noin 44 000 yrittäjälle. Tukea maksettiin yhteensä noin 166 miljoonaa euroa.

    Artikkelin aiheet
    yrittäjät
    työmarkkinatuki
    Tuula Haatainen
    Kela
    koronaviruspandemia
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria