• Tänään kääritään hihat ja ryhdytään toimeen – Yrittäjien nimikkopäivä on kunnianosoitus sitkeydelle

    Tänään vietetään Yrittäjän päivää. Monet yritykset ovat tänä vuonna olleet erityisen lujilla koronavirusepidemian takia.
    Suomalaisista yrittäjistä kertovalla videolla kerrotaan neljä tarinaa, joista yksi on Jukolan juustosta.
    Suomalaisista yrittäjistä kertovalla videolla kerrotaan neljä tarinaa, joista yksi on Jukolan juustosta. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset
    5.9.202014:00
    Jukka Koivula

    Valtakunnallista Yrittäjän päivää vietetään jälleen tänään lauantaina.

    Perinteisten tapahtumien sijaan tänä vuonna yrittäjien tekemästä työstä muistutetaan #sellainenonyrittäjä-kampanjalla. Se on kunnianosoitus yrittäjien sitkeydelle. Samalla tavallisia suomalaisia kannustetaan kiittämään haluamiaan yrittäjiä.

    Kampanjan ensisijainen tavoite on nostaa yrittäjyyden arvostusta ja muistaa yrittäjiä rankan vuoden keskellä.

    Lisäksi kampanja pyrkii lisäämään tietoutta yrittämisestä, esittelemään yrittäjyyttä eri aloilla ja muistuttamaan yrittäjiä verkostoitumisen tärkeydestä.

    Kampanjan kohderyhmää ovat kaikki suomalaiset.

    #sellainenonyrittäjä-kampanja esittelee videolla neljän suomalaisen pienyrityksen tarinan ja muistuttaa yrittäjien tekemästä työstä sen eteen, etteivät yhteiskunnan rattaat pysähdy . Yrittäjätarinat kertovat Jukolan juustosta, Nikarista, Soil Scoutista ja Sunniemen kartanosta

    Kampanjavideossa valtiovallan puolesta yrittäjiä kiittää valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk.).

    Kampanja näkyy laajasti myös sosiaalisessa mediassa, jossa suomalaiset haastetaan kiittämään haluamaansa yrittäjää aihetunnisteen #sellainenonyrittäjä kera.

    "Idea Yrittäjän päivästä syntyi alkujaan 1990-luvulla Suomen pahimman laman jälkimainingeissa. Nyt, 23 vuotta myöhemmin, yrittäjyyden asema ja arvostus ovat nousseet, mutta olosuhteet ovat monille vaikeammat kuin koskaan", Yrittäjän päivä -säätiön tiedotteessa todetaan.

    "Tänä vuonna moni yrittäjä on ollut kovilla ja monen yrityksen toiminta on koronapandemian takia vaakalaudalla. Nyt jos koskaan on syytä kiittää yrittäjiä heidän tekemästään työstä ja muistuttaa, että yrittäjien ansiosta Suomessa on työpaikkoja ja verotuloja", Yrittäjän päivä -säätiön puheenjohtaja, yrittäjäneuvos Riitta Antinmäki summaa.

    "Yrittäjien sitkeyden lisäksi liiketoiminnan sujuminen vaatii myös yrittäjille myönteisiä olosuhteita ja asenneilmapiiriä", Yrittäjän päivän yhteistyöverkostoon kuuluva MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila toteaa.

    "Selkeiden päätösten merkitys korostuu erityisesti haastavina aikoina. Toivoisin päättäjiltä määrätietoisia toimenpiteitä ja päätöksiä, joiden avulla yrittäjien epävarmuustekijöitä voitaisiin vähentää, Marttila sanoo.

    Artikkelin aiheet
    yrittäjän päivä
    yrittäjät
    #sellainenonyrittäjä
    koronavirus
    yrittäjyys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria