• Synkkä ennätys rikki jo marraskuussa: Tänä vuonna eniten konkursseja koko 2000-luvulla

    Asiakastiedon mukaan tämän vuoden konkurssien seurauksena 12  386 henkilöä on menettänyt työpaikkansa tai elinkeinonsa.
    Eniten konkurssiin on hakeutunut tänä vuonna rakennusalan yrityksiä, 629 kappaletta.
    Eniten konkurssiin on hakeutunut tänä vuonna rakennusalan yrityksiä, 629 kappaletta. Kuva: Johannes Tervo
    Uutiset|Talous
    2.12.202512:26
    Tuure Kiviranta

    2000-luvun konkurssiennätys rikkoutui viime viikolla. Marraskuun loppuun mennessä on asetettu konkurssiin yhteensä 3 019 yritystä, kertoo Suomen Asiakastieto Oy.

    Kuluvan vuoden konkurssiin asetettujen yritysten määrä on ylittänyt viime vuoden luvun, 3 006, joka oli tähän asti 2000-luvun ennätys.

    Suurin osa konkurssiin ajautuneista yrityksistä, noin 2 900, työllisti 0–4 henkilöä. Kahdeksan tänä vuonna konkurssiin mennyttä yritystä työllisti yli 100 työntekijää.

    Asiakastiedon mukaan tämän vuoden konkurssien seurauksena 12  386 henkilöä on menettänyt työpaikkansa tai elinkeinonsa.

    Konkurssien määrä on kasvanut tai pysynyt samalla tasolla viime vuoteen verrattuna kaikissa maakunnissa paitsi Keski-Pohjanmaalla, Pohjois-Karjalassa ja Varsinais-Suomessa.

    Keski-Pohjanmaalla konkurssien määrä on laskenut tänä vuonna peräti 34 prosenttia viime vuoteen verrattuna.

    Eniten konkurssiin asetettujen yritysten määrä kasvoi Ahvenanmaalla, jossa kasvua tuli viime vuoteen verrattuna 83 prosenttia.

    “Black Friday sai tänä vuonna uuden merkityksen. Ikävä fakta on, että toiveet Suomen talouden nousuun lähdöstä eivät näy yrittäjien kukkarossa”, Asiakastiedon yritys- ja konkurssidataan perehtynyt tuoteomistaja Jaakko Nors sanoo tiedotteessa.

    ”Jo viime vuonna tehtiin synkkää taloushistoriaa konkurssien osalta, ja toivottua käännettä ei valitettavasti nähty tänäkään vuonna. Yksityisen kuluttamisen alho näkyy edelleen monilla toimialoilla ja ajaa yrityksiä konkurssiin”, Nors sanoo.

    Eniten konkurssiin on hakeutunut tänä vuonna rakennusalan yrityksiä, 629 kappaletta. Seuraavana ovat tukku- ja vähittäiskaupan (453 kpl) ja majoitus- ja ravitsemusalan (308 kpl) yritykset.

    Lisää aiheesta
    • Konkurssien määrä kasvoi syyskuussa verrattuna vuotta aiempaan. LEHTIKUVA / Eeva-Maria Brotherus.

      Talous | Lähes 290 yritystä haettiin konkurssiin syyskuussa − näillä aloilla konkursseja haettiin eniten

    • HakaCenter esitteli KoneAgria 2023 uutuutena Lacotecin murskeviljamyllyä. Arkistokuva.

      Koneet ja kulkuneuvot | Kempeleläistä konemyyjää Haka Centeriä haetaan konkurssiin

      Tilaajalle
    • Vuokrasopimus aurinkopaneelikentästä kannattaa laatia tarkkaan tulevaisuus ennakoiden.

      Energia | Aurinkopaneelifirmojen konkurssit iskevät maanomistajiin Ruotsissa

    Artikkelin aiheet
    konkurssien määrä
    Konkurssi
    Talousvaikeudet
    Yrittäjyys
    Velkojat
    Maksukyvyttömyys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria