• Teräsyhtiö Outokumpu alkaa maksaa osinkoa: Viime vuosi oli menestys

    Liikevaihto kasvoi 2 215 miljoonaan euroon vuoden takaisesta 1 350 miljoonasta eurosta.
    Yhtiön hallitus on ehdottanut, että viime vuodelta maksetaan osinkoa 0,15 euroa osakkeelta.
    Yhtiön hallitus on ehdottanut, että viime vuodelta maksetaan osinkoa 0,15 euroa osakkeelta. Kuva: Lehtikuva / Jussi Nukari
    Uutiset
    8.2.202211:12
    STT

    Viime vuosi oli teräsyhtiö Outokummulle menestys. Yhtiön vuoden viimeisen neljänneksen oikaistu liiketulos kasvoi 245 miljoonaan euroon, kun vuotta aiemmin se oli vain 15 miljoonaa euroa.

    Liikevaihto kasvoi 2 215 miljoonaan euroon vuoden takaisesta 1 350 miljoonasta eurosta.

    "Poikkeuksellisen vahvassa markkinatilanteessa teimme lähihistoriamme parhaan vuosituloksen. Olen hyvin tyytyväinen, että Outokummun oikaistu käyttökate ylitti yhden miljardin euron tason ja oli 1 021 miljoonaa euroa samalla, kun korollinen nettovelka laski 408 miljoonaan euroon. Vahva osakekohtainen tulos oli myös yksi viime vuoden kohokohdista", luonnehtii toimitusjohtaja Heikki Malinen osavuosikatsauksessa.

    Outokummun vahvan tuloskehityksen ja vahvistuneen taloudellisen aseman ansiosta yhtiön hallitus on ehdottanut, että viime vuodelta maksetaan osinkoa 0,15 euroa osakkeelta.

    Artikkelin aiheet
    Outokumpu
    osingot
    talous
    pörssiyhtiöt
    tuloskausi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle