• MT:n alkuperäselvitys vaihtoi lihan kotimaan

    Uutiset
    28.12.201515:00
    Heikki Vuorela

    Maaseudun Tulevaisuus selvitti heinäkuussa pikaruokaketjujen ja elokuussa huoltamoketjujen raaka-aineiden alkuperän.

    Selvitys ja sen aikaan saama keskustelu johti myös tuloksiin: Kotipizza ja ABC siirtyivät kotimaiseen lihaan. Hesburger vaihtoi possun kotimaiseen.

    MT kampanjoi näkyvästi myös afrikkalaisen sikaruton torjumiseksi laatien siitä oman julisteen.

    Maaseudun Tulevaisuuden lukijamäärä oli syksyllä ennätyksellinen 344 000 Kansallisen mediatutkimuksen mukaan.

    Enemmän lukijoita oli vain Helsingin Sanomilla, jos mukaan ei lasketa iltapäivälehtiä.

    MT:n levikki eli tilattujen lehtien lukumäärä oli vuoden 2014 levikintarkastuksessa hieman vajaa 79 000.

    Maaseudun Tulevaisuus vaihtoi helmikuun alusta päätoimittajaa. Lauri Kontro jätti tehtävän 15 vuoden jälkeen. Tilalle tuli Mikael Pentikäinen – joka lokakuussa ilmoitti siirtyvänsä Suomen Yrittäjiin.

    Pentikäinen jatkaa kuitenkin päätoimittajana alkavanakin vuonna, kunnes Jouni Kemppainen aloittaa maaliskuussa.

    Heikki Vuorela

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Maaseudun Tulevaisuus
    lihan alkuperä
    kotimainen liha
    päätoimittajan vaihdos
    sikarutto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria