• Kahdella suomalaiskoiralla todettu uusi loinen

    Uutiset
    11.7.201416:00
    MT toimitus

    Kahdella suomalaiskoiralla on todettu ensimmäisen kerran Leishmania-loistartunta. Tauti voi tarttua myös ihmiseen.

    Leishmanioosi on Leishmania-suvun alkueläimen aiheuttama tauti. Tauti levisi koirasta toiseen koiraan astumisten ja puremahaavojen välityksellä.

    Alkueläin tarttuu yleensä verta imevien, lentävien hyönteisten välityksellä, joita ei esiinny Pohjoismaissa. Suomessa tartuntoja todetaan jatkuvasti tuontikoirilla.

    ”Tartunnan aiheuttaja on Espanjassa vieraillut ja Suomeen palannut siitosuros. Koira lopetettiin jo aikaisemmin taudille tyypillisten oireiden vuoksi, ja sillä todettiin veressä Leishmania-vasta-aineita”, toteaa tutkija Veera Karkamo Elintarviketurvallisuusvirasto Evirasta.

    Taudin tyypillisiä oireita ovat ihomuutokset ja vähitellen paheneva yleiskunnon lasku, ja se saattaa johtaa munuaisvaurioon.

    Jos koiralla esiintyy leishmanioosin oireita tai siitoseläin on tuotu taudin kotoperäiseltä alueelta, taudin vasta-aineet kannattaa tutkia yksityisessä laboratoriossa. MT

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Leishmania
    leishmanioosi
    koira
    Suomi
    loistaudit
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle