• Matkustajaliikenne laivoilla alkoi, mutta vapaa-ajan matkustamista ei suositella

    Jokaisella Suomen kansalaisella on aina oikeus palata Suomeen, ja kaikilla on oikeus lähteä maasta.
    Viroon lähtevien matkustajien aula Helsingin Länsiterminaalissa oli torstaina hiljainen.
    Viroon lähtevien matkustajien aula Helsingin Länsiterminaalissa oli torstaina hiljainen. Kuva: LEHTIKUVA / Olivia Ranta
    Uutiset
    14.5.202015:27
    STT

    Laivayhtiöt ovat tänään aloittaneet matkustajaliikenteen tauon jälkeen. Laivayhtiöt keskeyttivät matkustajaliikenteen lippujen myynnin, kun hallitus suositteli sitä 11. huhtikuuta alkaen.

    Suositus oli voimassa eiliseen asti. Suositus on vaikuttanut etenkin esimerkiksi virolaisiin rakennustyöntekijöihin, jotka ovat tottuneet laivoilla pendelöimään Suomen ja Viron välillä.

    Laivayhtiöistä kerrottiin viikonloppuna STT:lle, että lippuja oli ostettu maltillisesti.

    Hallitus ei edelleenkään suosittele vapaa-ajan matkustamista koronapandemian takia, mutta jokaisella Suomen kansalaisella on aina oikeus palata Suomeen, ja kaikilla on oikeus lähteä maasta.

    Sisäministeriön mukaan tällä hetkellä Schengenin sisärajat ylittävässä liikenteessä sallitaan työsuhteeseen ja toimeksiantoon perustuva työmatkaliikenne sekä muu välttämätön liikenne.

    Ulkomailta Suomeen työskentelemään saapuvien henkilöiden on valmistauduttava todistamaan työhön liittyvät perusteet rajatarkastuksen yhteydessä.

    Sisäministeriön tiedotteen mukaan lippuja laivoihin on sallittua myydä kaikille, joilla on oikeus maahantuloon. Maahantulon edellytykset tarkistetaan satamassa.

    Suosituksena on, että maahan saapuvat noudattavat 14 vuorokauden ajan omaehtoista karanteenia. Tällöin tarpeettomia fyysisiä kontakteja on syytä välttää ja kodin ulkopuolella liikkuminen tulisi rajoittaa vain välttämättömään työliikenteeseen tai esimerkiksi kaupassa käyntiin.

    Artikkelin aiheet
    matkustajaliikenne
    laivat
    Suomi
    koronavirus
    rajaliikenne
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle