Kulunut viikko on ollut lämmin ja kuiva. Ilmatieteen laitoksen sadeantureihin ei ole osunut pisaraakaan yli vuorokauteen.
Metsäpalovaroitusalue on laajenemassa, ja etelässä syttymisvaara on kohonnut paikoin jo varoitusasteikon keskimmäiseen, eli oranssiin varoitustasoon.
Eilen keskiviikkona lämpimintä oli Turun Artukaisissa: 27,1 astetta. Pohjoisin hellerajan ylitys tehtiin Pohjois-Pohjanmaan puolella Ylivieskassa: 25,2 astetta.
Lähipäivinä sää jatkuu muuten edellispäivien kaltaisena, mutta maan pohjoisosaan virtaa Jäämereltä hieman viileämpää ilmaa.
Pilvisyys on pohjoisessa jo tänään torstaina muuta maata runsaampaa. Pohjois- ja Keski-Lappia lukuunottamatta päivä on aurinkoinen ja lämpötila kohoaa jälleen edellispäiviä korkeammaksi: 30 asteen raja saatetaan saavuttaa jollakin mittausasemalla jo tänään.
Suurimmassa osassa maata kolmen lähipäivän aikana mitataan 20–30 asteen päivälämpötiloja. Tänään ja lauantaina osassa Lappia, perjantaina yleisemminkin Lapin alueella jäädään 20 asteen alapuolelle – aivan pohjoisessa jopa alle 15 asteen.
Lauantaina maan eteläosassa on pieni sade- tai ukkoskuurojen mahdollisuus.
Yötkin lämpenevät. Hallaa on mitattu menneinä öinä Etelä-Suomea myöten. Keskiviikon vastaisena yönä niinkin etelässä, kuin Virolahdella pakkasta oli maanpinnassa 1,7 astetta. Eniten pakkasta mitattiin Sallassa, 3,6 astetta.
Lähiöinä yli 30 prosentin todennäköisyyksiä hallalle löytyy enää paikoin Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalta sekä Lapista. Tuuli on lähipäivinä heikkoa tai kohtalaista ja suunnaltaan vaihtelevaa.
Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.
Katso varoitukset Ilmatieteen laitoksen verkkosivuilta tästä linkistä.