• Kesäkuun keskimääräinen hellepäivien raja ylittyi jo päiviä sitten – paikoin ennätysmäisen kuivaa

    Ukkoskuuroja muodostuu etenkin iltapäivisin ja iltaisin. Sademäärän piste-ennuste on yleensä erittäin epävarma – tietokonelaskelma antaa tietysti aina kertymää jonnekin, yhtä satunnainen on kuuroherkässä tilanteessa tietysti myös varman poudan ennuste.
    Uudellamaalla on voi olla paikoin ennätysmäisen kuivaa.
    Uudellamaalla on voi olla paikoin ennätysmäisen kuivaa.  Kuva: Ilmatieteen laitos
    Uutiset|Sää
    27.6.202308:30
    Jouko Korhonen & Eero Hallavuo

    Kuluvan kesän aikana on vähintään 25,1 astetta mitattu Suomessa nyt 17 päivänä, toukokuussa 22. ja 24. päivänä ja nyt kesäkuussa 12.päivä alkaen.

    Kesäkuun kylmän alun vuoksi koko kuukauden keskilämpötila alkaa vasta nyt hilautua mantereella hieman tavanomaista lämpöisemmäksi.

    Maan etelä- ja länsiosassa on ollut nyt laajalti harvinaisen tai jopa poikkeuksellisen kuivaa. Muun muassa Helsinki-Vantaan lentoasemalla ja Vihdissä voisi olla viimeisen noin 60 vuoden jaksolle jopa ennästysmäisen kuivaa, jos uutta kertymää ei enää mitata.

    Tänään tiistaina sade- ja ukkoskuuroja muodostuu yleisesti. Keski- ja Pohjois-Lapissa on pääosin poutaa, myös itäisellä Uudellamaalla, Kymenlaaksossa sekä Etelä-Karjalan eteläosissa kuurot jäänevät vähäisiksi. Lämpötila kohoaa nopeasti 20 ja 27 asteen välille: merituuli, pilvisyys ja sade sekoittavat lämpötilan hetkellistä piste-ennustetta.

    Keskiviikon ja torstain yleiskuva on melkein sama kuin tiistain. Yön alin on 10 ja 15 asteen välillä, kylmillä paikoilla käväistään 5 ja 10 asteen välillä. Öisin ja aamuisin on paikoin sumua.

    Siirry tästä MT:n sääpalveluun.

    Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.

    Lisää aiheesta
    • Suomessakin sateet ovat olleet kesäkuussa vähissä. Kuvassa peltojen kastelua Isossakyrössä viime viikolla. LEHTIKUVA/AFP.

      Sää | Epätavallinen kuivuus koettelee nyt myös Pohjoismaita – kuivuudella on monenlaisia ikäviä seurauksia

    • Viikolla 35 sinilevien määrä on runsastunut.

      Luonto | Sateiden aiheuttama ravinnekuormitus voi paikallisesti lisätä sinilevien määrää

    Artikkelin aiheet
    hellepäivät
    sääennuste
    kuivuus
    ukkoskuurot
    Ilmatieteen laitos
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita