• Luston uusia kuvia voi selata verkossa

    Uutiset
    12.10.201516:00
    MT toimitus

    Suomen Metsämuseo Lusto on saanut 40 000 uutta kuvaa kulttuuriperintökohteista. Yleisö pääsee katselemaan ja käyttämään kuvia Kantapuu.fi-palvelussa.

    Kuvat on kerätty Metsähallituksen vuosina 2010–2015 toteuttamassa laajassa Valtion metsien kulttuuriperintökohteiden inventointihankkeessa. Aineistossa on kuvia metsien- ja maankäyttöön liittyvistä kohteista kivikaudelta 1960-luvulle.

    Osa kuvatuista kohteista on ollut luonnossa jo lähes katoamaisillaan. Tällaisia kohteita ovat muun muassa uittoruuhet, metsätyökämpät, niittyladot ja -padot, karsikot, poroerotuksiin liittyvät rakennelmat ja viime sotien aikaiset sotahistorialliset kohteet.

    Inventointikuvat muodostavat Luston ensimmäisen laajan vapaaseen käyttöön saadun valokuvakokoelman. Verkossa olevia kuvia saa kopioida, levittää, näyttää ja esittää julkisesti ei-kaupallisissa tarkoituksissa, kunhan tekijän ja oikeudenomistajan nimi mainitaan asianmukaisesti kuvan yhteydessä, eikä kuvia muunnella.

    Aineiston toivotaan kiinnostavan laajasti muun muassa paikallishistorian tutkijoita ja harrastajia ja innostavan myös tiedon kartuttamiseen.

    Kuvista voi antaa palautetta ja kohteista lisätietoa Lustolle.

    Maikki Kulmala

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Suomen Metsämuseo Lusto
    kulttuuriperintökohteet
    valokuvakokoelma
    Kantapuu.fi
    Metsähallitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle