• Halpalentoyhtiö Ryanair ennakoi tekevänsä miljarditappion tällä tilikaudella

    Yhtiölle on tulossa vaikein vuosi 35 vuoden mittaisessa historiassa.
    Ryanair uskoo, että kun koronakriisi jää taakse, syntyy yhtiölle uusia mahdollisuuksia, koska kriisi myllertää Euroopan lentoliikennemarkkinoita. Lehtikuva/AFP
    Ryanair uskoo, että kun koronakriisi jää taakse, syntyy yhtiölle uusia mahdollisuuksia, koska kriisi myllertää Euroopan lentoliikennemarkkinoita. Lehtikuva/AFP 
    Uutiset
    1.2.202113:30
    STT

    Irlantilainen halpalentoyhtiö Ryanair arvioi, että sen tilikauden tappio nousee lähes miljardiin euroon. Maaliskuun lopulla päättyvän tilikauden tulos romahti koronakriisin seurauksena, kun matkustaminen pysähtyi kuin seinään.

    Yhtiön mukaan tulossa on vaikein vuosi 35 vuoden mittaisessa historiassa. Viime vuoden loka-joulukuussa yhtiölle kertyi 306 miljoonan euron tappiot. Vuotta aiemmin voittoa kertyi 88 miljoonaa euroa.

    Kauden matkustajamäärä on jäämässä 26–30 miljoonaan, kun yhtiö ennen koronaa arvioi lennättävänsä tilikauden aikana 155 miljoonaa ihmistä.

    Ryanair uskoo kuitenkin, että kun koronakriisi jää taakse, syntyy yhtiölle uusia mahdollisuuksia, koska kriisi myllertää Euroopan lentoliikennemarkkinoita.

    "Odotamme Euroopan sisäisen kapasiteetin kutistuvan merkittävästi lähivuosina, mikä luo Ryanairille kasvumahdollisuuksia."

    Ryanair sanoo aikovansa palauttaa tarjontansa entiselle tasolleen heti, kun koronavirus saadaan kuriin. Samalla se patisti EU-maita vauhdittamaan rokotuksia.

    "Britannian rokotusohjelma on saavuttamassa tavoitteen rokottaa lähes puolet väestöstä maaliskuun loppuun mennessä. EU:n tulee nyt saada rokotusohjelmansa hidas aloitus vauhtiin ja saavuttaa Britannia", yhtiö patistaa.

    Artikkelin aiheet
    Ryanair
    koronakriisi
    lentoliikenne
    tappiot
    rokotusohjelma
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle