• Raisiosta irtisanoutunut Rihko: "Ei draamaa, uudet kuviot alkavat syksyllä"

    Perkonoja: Palkkaa maksetaan seuraavat puoli vuotta.
    Rihko on Raision käytettävissä vielä puoli vuotta.
    Rihko on Raision käytettävissä vielä puoli vuotta. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset
    3.1.201711:52
    Terhi Pape-Mustonen

    Raision toimitusjohtaja Matti Rihko jätti irtisanoutumisilmoituksensa tänä aamuna, mutta kertoo MT:lle, että aiheesta on puhuttu johdon kanssa jo aiemmin.

    "Siirryn uusiin kuvioihin elokuussa. Olen kuitenkin ollut tässä jo 10 vuotta eli en mitenkään lyhkäisen aikaa. Yhtiön tulosohjeistus säilyy eikä siirtoon liity muutakaan draamaa", hän sanoi MT:lle heti tiedon tultua tiistaina aamupäivällä.

    Rihko kertoo olevansa Raision käytettävissä seuraavat kuusi kuukautta. Hän ei halua vielä tarkentaa, minne tai edes mille alalle on siirtymässä.

    Raision hallituksen puheenjohtaja Matti Perkonoja kommentoi, ettei Rihkon lähtö ole yllätys tai shokki.

    "Matti Rihko on toiminut Raision toimitusjohtajana jo pitkään ja on ymmärrettävää, että elämänvaiheet muuttuvat ja tulee uusia kuvioita. Jatkamme yhteistyötä Rihkon kanssa, jotta projektit eivät jää kesken. Palkkaa hänelle maksetaan seuraavat puoli vuotta."

    Seuraavan toimitusjohtajan etsintäprosessi käynnistetään Perkonojan mukaan pian. Hän on luottavainen, että päteviä hakijoita riittää.

    "Yhtiö on hyvässä kunnossa ja sitä on uudistettu. Raisiossa joka vuosi on vauhdikas eivätkä viime ajat ole olleet poikkeuksellisia. Tosin Brexit on meille iso haaste."

    Lue myös:

    Raision Rihko irtisanoutui

    Artikkelin aiheet
    Raision johtajavaihdos
    Matti Rihko
    Matti Perkonoja
    toimitusjohtajan vaihdos
    Brexit
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle