• Päivän kysymys Hyötyykö Sodankylä elokuvajuhlista?

    Uutiset
    12.6.201516:00
    Tarja Halla

    Mitä Sodankylän elokuvajuhlat merkitsevät paikkakunnalle, kunnanjohtaja Viljo Pesonen?

    Tänne tulee elokuvajuhlien ajaksi tuhansia ihmisiä, ja se tuo paikallistalouteen vähän piristystä. Suurin merkitys on medianäkyvyys ympäri maailmaa. Sen vaikutukset ovat niin suuret, ettei sitä paikan päällä aina tajutakaan.

    Miten kuntalaiset osallistuvat?

    Yrittäjillä ja järjestöillä on ruokatelttoja, myyntikojuja ja monenlaista aktiviteettia. Alusta lähtien sodankyläläiset ovat järjestäneet kotimajoitusta, se on perinne. Moni vuokraa koko omakotitalon ja menee juhlien ajaksi vapaa-ajan asuntoon. Luostolle majoittuville on järjestetty kuljetukset.

    Viihtyvätkö kansainväliset tähdet Sodankylässä?

    Heille on suuri hämmästys, kuinka rauhassa he saavat kuljeksia täällä tavallisen kansan keskuudessa. Siitä he tykkäävät.

    Menetkö itse katsomaan elokuvia?

    Perjantai-iltana menemme katsomaan mykkäelokuvaa elävän musiikin tahdittamana. Kunta on kutsunut sinne vieraaksi myös sidosryhmiä.

    Kunta osti elokuvajuhlille uuden teltan 30 vuoden toiminnan kunniaksi. Telttaan mahtuu nyt 1 400 ihmistä.

    Kuinka paljon odotetaan kävijöitä?

    Lukuja on pysty sanomaan, mutta veikkaisin, että tulossa on lippujen myyntiennätys. Jo keskiviikkona oli pitkät jonot joka paikkaan.

    Tarja Halla

    Sodankylän elokuvajuhlat 10.6.–14.6. Yle Teema esittää 13.6.

    aamukeskustelun, johon

    osallistuu vuoden päävieras,

    ohjaaja Mike Leigh.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Sodankylän elokuvajuhlat
    Sodankylä
    elokuva
    kulttuuritapahtuma
    paikallistalous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena