• Verohallinnolta puuttuu tilinumeroita veronpalautuksia varten – etenkin 25 000 nuorelta

    Tilinumero pitää ilmoittaa Omavero-palvelussa 27. heinäkuuta mennessä, jos on saamassa veronpalautuksia 3. elokuuta. Niitä saa tuolloin yhteensä 1,8 miljoonaa henkilöä.
    Tilinumeron voi ilmoittaa verottajan Omavero-palvelussa.
    Tilinumeron voi ilmoittaa verottajan Omavero-palvelussa.  Kuva: LEHTIKUVA / Vesa Moilanen
    Uutiset|Talous
    19.7.202308:59
    STT

    Verohallinnolta puuttuu tilinumero jopa 50 000 henkilöltä, jotka ovat saamassa veronpalautuksia tämän vuoden aikana.

    Erityisesti tilinumeroita uupuu nuorilta, jotka eivät ole ennen saaneet veronpalautuksia. 2000- ja 1990-luvulla syntyneiden tilinumeroita puuttuu yhteensä noin 25 000.

    Tilinumeron voi ilmoittaa Omavero-palvelussa. Elokuun 3. päivä veronpalautuksia saa yhteensä 1,8 miljoonaa henkilöä. Jos veronpalautuspäivä on silloin, viimeinen päivä ilmoittaa oma tilinumero Omaverossa on 27. heinäkuuta.

    Artikkelin aiheet
    Verohallinto
    veronpalautus
    tilinumero
    Omavero
    nuoret
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle