• Sipilä perää kunnilta rohkeita ratkaisuja

    Keskustan mielestä tehokkuutta kunnissa on lisättävä eikä mitään kuntauudistusmallia saa hylätä siksi, että sen esittäjää on väärä.
    Kuva: Kari Salonen
    Uutiset
    19.2.201315:33
    MT toimitus

    Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä sanoi tiistaina, että kaikki kuntauudistusvaihtoehdot pitäisi arvioida avoimesti ja huolellisesti. Hänen mielestään läpivalaisuun pitäisi laittaa niin keskustan, hallituksen kuin muidenkin maiden mallit.

    ”Vaikka puolueen puheenjohtajana puhunkin paljon aatteen merkityksestä, pelkästään sen varaan ei tällaisia suuria uudistuksia voida rakentaa. Tarvitaan tietoa ja asiantuntemusta”, Sipilä sanoi keskustan järjestämässä kuntaseminaarissa Helsingissä.

    Sipilä kertoi esittäneensä pääministeri Jyrki Kataiselle (kok.) viikonloppuseminaaria, jossa kunta- sekä sosiaali- ja terveysuudistus olisi käyty puolueiden ja asiantuntijoiden kanssa avoimesti läpi. Vastaus oli kielteinen.

    Keskusta järjesti nyt asiantuntijatilaisuuden, koska kuntauudistuksessa ei ole sen mielestä kuultu asiantuntijoita.

    Sipilä peräsi julkisen talouden haasteissa rohkeita ratkaisuja.

    ”Pitää reilusti tunnustaa, että tuottavuutta ja tehokkuutta on kunnissa nostettava.”

    Hyvä kuntauudistus edellyttää kuitenkin kuulemista ja sitoutuneisuutta yli hallitus–oppositio-linjan sekä luottamusta päättäjien, työntekijöiden ja kuntalaisten kesken. Mitään mallia ei pidä hyllyttää siksi, että esittäjä on väärä, Sipilä sanoi viitaten keskustan kotikunta–maakuntamalliin.

    Malli korostaa kuntien yhteistyötä vapaaehtoisten kuntaliitosten rinnalla ja vaihtoehtona.

    Sipilä haluaa kunnista kilpailukykyisiä työnantajia ja mainitsi verohallinnon esimerkkinä onnistuneesta uudistuksesta.

    Edelleen hän haluaa eroon julkisen sektorin maineesta turhan tiukkana raamittajana ja jopa elinvoimaisuuden jarruna. Tällaisia kokemuksia on Sipilän mukaan yrittäjillä.

    Artikkelin aiheet
    Juha Sipilä
    kuntauudistus
    kunnat
    Suomen Keskusta
    julkinen talous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle