• Eläkeläisen passinuusinta muuttui lähes puolen tunnin kuulusteluksi yksityiselämästä – ”En muistanut äidin tarkkaa syntymäaikaa”

    Vanhentunut passi tai henkilökortti kelpaa henkilöllisyyden todistamiseen vain, jos sen voimassaolosta on enintään vuosi.
    Passinhausta voi tulla yllättävän työlästä, jos entinen passi pääsee vanhenemaan vuodella eikä henkilökorttikaan ole voimassa.
    Passinhausta voi tulla yllättävän työlästä, jos entinen passi pääsee vanhenemaan vuodella eikä henkilökorttikaan ole voimassa. Kuva: Juho Leskinen
    Uutiset|Yhteiskunta
    23.3.202318:30
    Jukka Hämäläinen

    ”Läpäisin tentin”, tokaisee eläkeläinen Reijo Vesterinen somepäivityksessään, jossa hän kertoo passin uusimisesta.

    Oikeastaan kyseessä vaikuttaa olleen kuulustelu, johon Vesterinen joutui, kun hänen passinsa oli vanhentunut korona-aikana vuonna 2020. Uutta hän ryhtyi hakemaan viime vuodenvaihteessa. Ajan poliisiasemalle hakemuksen jättämistä varten hän sai lähes kolmen kuukauden päähän viime viikolle.

    Virkailija tiedusteli Vesteriseltä ensin normaalit asiat, kuten täydellisen nimen, syntymäajan, sosiaaliturvatunnuksen, syntymäkunnan ja osoitteen.

    ”Sen jälkeen tentti jatkui: Ketä muita asuu samassa osoitteessa? Lasten nimet? Lasten syntymäajat? Mikä on vanhemman lapsen toinen nimi? Tämä oli kompa, josta selvisin. Lisäkysymyksiä olivat isän ja äidin nimet sekä syntymäajat."

    ”Jos passi on yli vuoden vanha, prosessi on kuulemma tällainen. Olen kuullut, että vastaavassa tilanteessa on jollekin annettu listalta valittavaksi kolme kysymystä, mutta tämä virkailija vain kyseli ja kyseli. Melkein puoli tuntia siinä meni. Hänellä vaikutti olevan putkella kaikki tiedot”, Vesterinen kertoo.

    Poliisihallituksen ylitarkastaja Juhani Ruutu vahvistaa, että kysymyksillä virkailija varmistaa passinhakijan henkilöllisyyden, jollei sitä voi todentaa vanhasta passista, voimassa olevasta henkilökortista tai sormenjälkien avulla.

    Ajokortti ei passinhakuun kelpaa, sillä sitä myönnettäessä hakija ei enää joudu asioimaan viranomaisen kanssa.

    ”Ehkä tässä on menty vähän turhan pitkän kaavan mukaan, mutta tunnistamishaastatteluun ei ole mitään selkeää mallia. Näin on siksi, ettei synny rutiinia, johon mahdolliset väärinkäyttäjät osaisivat valmistautua.”

    Äitinsä syntymäajasta Vesterinen muisti vuoden, muttei päivää eikä kuukautta.

    ”Virkailija tyytyi pelkkään vuoteen, koska äidin poismenosta oli jo monta vuotta.”

    Ruutu kertoo, ettei passinhaku kaadu jonkin yksittäisen tiedon puuttumiseen.

    ”Eikä siihen, jos hakijalla on muistisairaus tai paniikkihäiriö. Haastattelu ei ole tentti, vaan kokonaisuus, jossa arvioidaan myös henkilön käyttäytymistä ja uskottavuutta.”

    ”En ole kuullut yhdestäkään tapauksesta, jossa ei olisi päästy järkevään lopputulokseen”, Ruutu lisää.

    Kysymys samassa osoitteessa asuvista saattaa tuntua tungettelevalta ja jopa kajoamiselta yksityiselämän suojaan.

    ”Jos kysymykseen ei halua vastata, tämän voi kertoa virkailijalle. Se on täysin sallittavaa. Toki väestötietojärjestelmässä on tieto kunkin virallisesta asuinpaikasta, mutta osoitteenmuutoksia jää kyllä paljon tekemättäkin”, Ruutu toteaa.

    Hieman rangaistusluontoisesta tenttaamisesta voi tulla johtopäätökseen, ettei passia saisi päästää vanhenemaan.

    ”Missään tapauksessa ei ole mitään velvoitetta pitää passiaan voimassa, jos ei matkusta”, ylitarkastaja vakuuttaa.

    Lisää aiheesta
    • Voimassa olevia passeja on Suomessa nyt runsaat 3,5 miljoona. LEHTIKUVA / Markku Ulander.

      Yhteiskunta | Poliisi lähetti sadoille ihmisille väärän henkilön passin

    • Presidentti Vladimir Putinin lähipiiriin kuuluvat Gennadi Timtshenko (vas.) ja Boris Rotenberg hakivat Suomen kansalaisuutta 1998. LEHTIKUVA/AFP.

      Yhteiskunta | Kaksi Vladimir Putinin kaveria haki Suomen kansalaisuutta samana vuonna – suojelupoliisilta ei pyydetty lausuntoa kummastakaan, ja molemmat saivat Suomen passin

    • Suomalaisten passien uusimisen tarve on mukaillut pandemiatilanteen kehitystä.

      Poliisi ei pysty arvioimaan, kuinka kauan passihakemusjonojen purkuun kuluu aikaa

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle