• Poliisi: Itärajan tuntumassa havaintoja valoilmiöstä, kyseessä Venäjältä laukaistu kantoraketti

    Taivaalla lentänyt raketti näkyi kauas ja aiheutti poliisin mukaan useita yhteydenottoja eri viranomaisiin pitkin Suomen itärajaa.
    Taivaalla lentänyt raketti näkyi kauas ja aiheutti poliisin mukaan useita yhteydenottoja eri viranomaisiin pitkin Suomen itärajaa. HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA.
    Taivaalla lentänyt raketti näkyi kauas ja aiheutti poliisin mukaan useita yhteydenottoja eri viranomaisiin pitkin Suomen itärajaa. HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA.  
    Uutiset|Turvallisuus
    17.4.202607:26
    STT

    Suomen itärajan tuntumassa tehtiin perjantaina alkuyöstä lukuisia havaintoja poikkeuksellisesta valoilmiöstä.

    Poliisin mukaan hätäkeskus oli saanut kahden jälkeen useita ilmoituksia isosta lentävästä esineestä itärajan tuntumassa.

    Poliisin ja muiden viranomaisten selvityksen perusteella valoilmiössä oli kyse Venäjältä laukaistusta kantoraketista.

    Tiedotteessa ei avattu raketin luonnetta tämän tarkemmin, mutta kantoraketteja käytetään tavallisesti esimerkiksi satelliittien tai avaruusalusten laukaisemisessa Maan pinnalta avaruuteen.

    Taivaalla lentänyt raketti näkyi kauas ja aiheutti poliisin mukaan useita yhteydenottoja eri viranomaisiin pitkin Suomen itärajaa.

    Raketti ei aiheuttanut Suomessa vaaraa sivullisille, poliisi lisäsi.

    Lisää aiheesta
    • Iitistä löytyi lauantaina jo neljäs drooni. Kuvan miehittämätön ilma-alus löytyi aiemmin metsästä Kouvolan pohjoisosista.

      Politiikka | Todellinen droonitesti on se, miten Venäjä käyttää tilannetta hyväkseen, sanoo Limnell – poliisi jatkaa alueen eristystä Iitissä

    • Poliisi tutki Espoon Haukilahdessa pudonnutta droonia sunnuntaina. Myöhemmin poliisi kertoi, että kyseessä on siivilikäyttöön tarkoitettu vaaraton lennokki.

      Yhteiskunta | Jälleen uusi droonihavainto: Rajavartiolaitos eristi alueen Parikkalassa

    • Maalis-huhtikuun taitteessa Kouvolan seudulle harhaili kaksi droonia. Samaan aikaan Espoossa etsittiin kolmatta droonia, joka paljastui harmittomaksi. Kuva Espoon etsinnöistä.

      Liikenne | Parikkalan drooniepäily paljastui roskien poltoksi

    Artikkelin aiheet
    valoilmiö
    kantoraketti
    suomen itäraja
    Poliisi
    Venäjä
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Makitan uusimmat raivausvaljaat ovat maksimoidun huomioväriset, ja ne sisältävät runsaasti heijastimia. Valjaat on varustettu runsailla säädöillä.

    Koneviesti | Makitan uusissa raivaussahavaljaissa on laajat säätövarat – pitkäkin sahaaja löytää itselleen hyvät säädöt

    Tilaajalle
  • Koneviesti | Leguan Liftsiltä virtuaalinen koulutusohjelma – tavoitteena palvella asiakkaita ja sidosryhmiä maailmanlaajuisesti

  • Jokainen liitoskohta polttimessa tulee tarkastaa vuodon varalta. Leikkauslaitteen vuotoja voi selvittää asentamalla laitteeseen umpinainen suutintulppa polttoleikkausuuttimen paikalle, jonka jälkeen leikkauslaitteeseen lasketaan kaasupaine avaamalla kuristinventtiili. Tulpan avulla on mahdollisuus tarkastaa kuristimien tiiviys sekä kiinni- että auki-asennoissa.

    Koneviesti | Kaasuhitsauslaitteiden vuotokohtien paikallistaminen – kaasuvuotojen etsinnässä apuna pitää käyttää vuodonilmaisinsuihketta

    Tilaajalle