• EU-komissio halua lisää kilpailua vähittäiskauppaan

    Uutiset
    1.6.201216:00
    MT toimitus

    BRYSSEL (MT)

    EU-komission mielestä Suomen pitäisi lisätä kilpailua vähittäiskauppasektorilla ja kiristää kilpailurikkomuksista annettavia sakkoja.

    ”Elintarvikekaupan vähittäismarkkinat ovat Suomessa Euroopan keskittyneimmät ja ruoan hinnat Euroopan korkeimmat. Kilpailuoikeudelliset sakot ovat Suomessa olleet perinteisesti hyvin pieniä, mikä asettaa niiden pelotevaikutuksen kyseenalaiseksi”, komission Suomea koskevassa raportissa todetaan.

    EU-komissio suosittaa Suomelle myös esimerkiksi eläkeiän nostoa, julkisen sektorin tuottavuuden parantamista ja nuorisotyöttömyyden vähentämistä.

    Toimet ovat osa EU:n keskiviikkona antamia maakohtaisia suosituksia.

    Suomen taloudenpito täyttää EU:n vakaus- ja kasvusopimuksen vaatimukset, mutta tulevaisuus on haasteellinen. Komission on huolestunut varsinkin, siitä että tuottavuuden kasvu on Suomessa pysähtynyt ja innovatiivisia kasvuyrityksiä on liian vähän. Myös väestön ikääntyminen aiheuttaa paineita julkiseen talouteen.

    Viime päivinä huomio on keskittynyt pankkikriisin kourissa kamppailevan Espanjan ympärille. Keskiviikkona EU:n talouskomissaari Olli Rehn vihjasi, että Espanja voisi saada vuoden lisäaikaa julkisen taloutensa tasapainottamiseen.

    Espanjan valtionvelka on eurooppalaisittain vielä suhteellisen matalalla tasolla, mutta kiinteistökuplan puhkeaminen on ajanut maan pankit vaikeuksiin. Pari viikkoa sitten valtion syliin kaatui maan kolmanneksi suurin pankki Bankia.

    Espanja on toivonut, että EU:n vaikeuksiin joutuneita pankkeja voitaisiin pääomittaa suoraan EU:n pysyvän kriisirahaston EVM:n kautta. Nykysääntöjen mukaan EVM voi lainata rahaa ainoastaan valtioille. Ongelmana nykyisessä mallissa on pidetty sitä, että vaikeuksiin joutuneet pankit vetävät myös niitä tukevat valtiot mukanaan. Jos pankkien tukeminen siirrettäisiin EU:n vastuulle, olisi kriisimailla paremmat mahdollisuudet saada taloutensa kuntoon. Saksa ja Suomi ovat kuitenkin tyrmänneet vaatimukset pankkien suorasta pääomittamisesta.

    Sapiskaa komissio antoi Ranskalle, jonka tavoitteet talouden tasapainottamisessa ovat raportin mukaan pahasti jäljessä. Huomionarvoista on, että komission suositukset Ranskalle ovat lähes päinvastaisia, kuin maan vastavalitun presidentin François Hollanden vaalilupaukset.

    Komissio suosittaa maalle eläkeiän nostoa, työmarkkinoiden joustavoittamista ja sääntelyn purkamista, kun uusi presidentti on luvannut perua eläkeiän korotuksen, lisätä julkisen sektorin työntekijöitä, nostaa minimipalkkaa ja kiristää rikkaiden verotusta.

    Maakohtaisia suosituksia esitellessään EU-komission puheenjohtaja Jose Manuel Barroso vaati jälleen kerran rahaliiton rinnalle tiiviimpää talousunionia. ”Olemme jo päässeet pitkälle, mutta nyt pitää ottaa viimeiset askeleet. Eurobondien lisäksi tarvitsemme yhteisen pankkivalvonnan ja talletussuojajärjestelmän euroalueelle.”

    Torstaina myös Euroopan keskuspankin pääjohtajan Mario Draghi peräänkuulutti yhteistä pankkivalvontaa. Hänen mukaansa euroalueen pankkien ongelmat ovat päässeet pahenemaan, koska kansalliset pankkivalvontaviranomaiset eivät ole puuttuneet kriisipankkien ongelmiin ajoissa.

    NIKLAS HOLMBERG

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    EU-komissio
    vähittäiskauppa
    kilpailu
    suomi
    talouspolitiikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle