• Voro voi piipahtaa vaikka avoimesta ikkunasta, kun asukkaat ovat kaupassa – myös lomakuvien julkaiseminen voi houkutella varkaita

    Poliisitarkastaja Jyrki Ahon mukaan leikkaamaton nurmikko tai pursuava postilaatikko saattavat kiinnittää varkaan huomion.
    Asuntomurtojen määrä on viime viikkoina kääntynyt kasvuun.
    Asuntomurtojen määrä on viime viikkoina kääntynyt kasvuun. Kuva: LEHTIKUVA / Markku Ulander
    Uutiset
    17.7.202020:15
    STT

    Poliisi varoittaa kansalaisia asuntomurroista. Vuoden alkupuoliskolla asuntomurtoja on tilastojen valossa ollut tavanomaista vähemmän, mutta aivan viime viikkoina niiden määrä on kääntynyt kasvuun.

    "Tähän on erityisesti vaikuttanut se, että rajat ylittävät rikolliset olivat samalla tavoin matkustusrajoitteiden kohteena kuin muutkin ihmiset", toteaa poliisitarkastaja Jyrki Aho Poliisihallituksen tiedotteessa.

    Murtojen lisääntymiseen vaikuttavat myös lämpimät säät sekä ikkunoiden jättäminen avoimiksi. Suuri osa asuntoihin tunkeutumisista tapahtuu poliisin mukaan keskellä päivää, esimerkiksi asukkaiden kauppareissun aikana.

    "Takapihan grillihetken aikana asunnon lukitsemattoman etuoven kautta on voitu piipahtaa pikaisesti sisällä anastamassa esillä ollutta omaisuutta, esimerkiksi lompakot", kertoo Aho.

    Tyhjältä näyttävä koti on omiaan houkuttelemaan varkaita, poliisi muistuttaa. Huomio kiinnittyy koteihin, joissa postilaatikko pursuaa postista tai nurmikko rehottaa leikkaamattomana. Myös sosiaalisessa mediassa julkaistut lomakuvat saattavat houkutella murtovarkaita.

    "Asuntomurrot ovat usein sarjarikoksia, ja tekijät tarkkailevat kohteitaan mahdollisesti pidempäänkin", huomauttaa Aho.

    Poliisi listaa tukun neuvoja murtojen välttämiseksi: koti kannattaa pitää asutun näköisenä, ovien ja ikkunoiden lukitus varmistaa, varoitus hälytysjärjestelmästä pitää esillä jos sellainen on. Edelleen pihalle ei kannata jättää esimerkiksi työkaluja, jotka voisivat helpottaa pääsyä asuntoon tai jotka ovat itsessään helppoja anastaa. Lomalle lähtiessä kannattaa sopia naapureiden tai tuttavien kanssa postilaatikon tyhjentämisestä ja jättää tarkat lomasuunnitelmat kertomatta sosiaalisessa mediassa.

    Ja lopuksi: älä jätä vara-avaimia paikkoihin, joista jokainen rikollinen ymmärtää niitä etsiä.

    Artikkelin aiheet
    asuntomurto
    Poliisi
    kotiturvallisuus
    lomakausi
    sosiaalinen media
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle