• Etätyö on moukaroinut eniten pääkaupunkiseudun taloutta – hyötyjinä maakuntakeskukset

    Uudessa selvityksessä arvioitiin etätyön vaikutuksia kiinteistöjen käyttöön, liikenteeseen ja lounasravintoloihin. Etenkin Helsinki menettää tuloja etätyön takia.
    Tilaajalle
    Etätyötä tekevät eivät välttämättä käy ravintolassa, sillä työpiste saattaa olla kaukana ravintoloista.
    Etätyötä tekevät eivät välttämättä käy ravintolassa, sillä työpiste saattaa olla kaukana ravintoloista. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset|Työmarkkinat
    13.1.202614:00
    Joonatan Reunanen

    Etätyön lisääntyminen on vaikuttanut myönteisesti ravintola-alan uusien työpaikkojen syntymiseen ympäri Suomea.

    Asia selviää Luonnonvarakeskuksen ja ruokamarkkinoiden toimintaan liittyviä asiantuntijapalveluita tarjoavan REINU econin selvityksestä. Selvityksessä tarkasteltiin etätyön taloudellisia vaikutuksiin kolmella toimialalla maakunnittain.

    Selvityksen tilasi Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) ja Matkailu ja ravintolapalvelut (MaRa).

    Ravintola-alan työpaikkojen lukumäärä laski vuodesta 2019 vuoteen 2023 eniten Uudellamaalla mutta kasvoi tuntuvasti Pirkanmaalla. Suhteellisesti jyrkin pudotus osui kuitenkin Itä-Suomeen.

    Ravintolat ovat menettäneet kysyntää etenkin pääkaupunkiseudulla ja muissa suurissa kaupungeissa.

    Vaikka työpaikkoja onkin syntynyt ympäri Suomea, ravintola-ala ei ole palautunut koronapandemian aiheuttamasta syöksystä. Alalta puuttuu kasvu. Esimerkiksi raaka-aineiden kustannukset ovat nousseet, mutta nousua on vaikea siirtää aterioiden hintoihin.

    Osa kuluttajien kysynnästä on siirtynyt päivittäistavarakauppoihin ja välttämättömiin hyödykkeisiin, kuten hygieniatuotteisiin ja korkojen maksuihin.

    Alan kokonaiskuva on ristiriitainen. Vaikka Uudellamaalla työpaikkoja on kadonnut eniten, toimipaikkojen määrä on kasvanut siellä koko maan nopeinta vauhtia. Ristiriitaa selittää ainakin se, että muualla Suomessa pienet ravintolat ovat yhdistyneet suurempiin toimijoihin, kun taas Uudellamaalla pienimuotoista yritystoimintaa on syntynyt runsaasti.

    Selvityksessä tarkastellut kaksi muuta toimialaa olivat liikenne ja kiinteistöjen käyttö.

    Vuonna 2023 suomalaiset tekivät viikoittain noin miljoona etätyöpäivää enemmän kuin ennen pandemiaa vuonna 2019. Tämä on vähentänyt työ- ja opiskelumatkoja.

    Esimerkiksi junalla liikkumisen määrä on vähentynyt 14 prosentilla, kun verrataan viime vuotta vuoteen 2019.

    Etätyön on toivottu helpottavan supistuvien alueiden tilanteita, mutta selvityksen tulokset eivät tue toiveita.

    Vaikka etätyöpäiviä on nykyään enemmän, myös pendelöivien työllisten määrä on kasvanut. Etätöiden yleistyminen on osaltaan mahdollistanut muuton kauemmas työpaikkakunnalta.

    Yrityksille etätyö näkyy etenkin toimistotilojen vajaakäyttönä.

    ”Etätyön kasvun vaikutus toimistotiloihin näkyy erityisesti pääkaupunkiseudulla, sillä puolet toimistotilojen neliöistä sijaitsee Uudenmaan alueella”, REINU econin toimitusjohtaja Kyösti Arovuori sanoo.

    Selvityksen mukaan etätyö aiheuttaa taloudellisia kustannuksia yhteensä 1,34 miljardia euroa. Toimistotilojen vajaakäyttö vastaa 632 miljoonaa euroa, liikenne 431 miljoonaa euroa ja ravintolat 275 miljoonaa euroa vuodessa.

    Etätyön on toivottu helpottavan supistuvien alueiden tilanteita, mutta selvityksen tulokset eivät tue toiveita. Vuosien 2019–2023 välillä uusia työpaikkoja syntyi tarkastelluilla kolmella toimialalla pääsääntöisesti eniten suuriin kaupunkeihin, niiden kehyskuntiin ja Lappiin.

    Etätyö on lisääntynyt erityisesti siellä, missä etätyöhön soveltuvia asiantuntija-alojen työpaikkoja oli alun perinkin paljon. Tästä syystä kielteiset taloudelliset vaikutukset ovat suurimmat Uudellamaalla.

    Lisäksi etätyö painottuu selvästi ylimpiin tuloluokkiin.

    Lisää aiheesta
    • Iltapäiväkahvilla Tarja Takanen (vasemmalla), Sebastien Changenot (keskellä istumassa) ja Piia Tikka. Vasemmalla takana sinisessä paidassa yhteisöviestijä Johanna Suominen Jämsän kaupungilta ja punaisessa hupparissa Jämsä Tehtaan yhteisömanageri Petteri Koskinen.

      Työmarkkinat | Etätyö toi uutta virettä Jämsään – paikallistalous kasvanut kymmenillä tuhansilla euroilla

      Tilaajalle
    • Valtio on luopunut suuresta määrästä aiemmista työtiloistaan etätöiden yleistymisen myötä. Aihekuva.

      Yhteiskunta | Valtion työtiloja on supistettu tuntuvasti – ”Kaikissa virastoissa ei ole riittävästi tilaa”

    • Hybridityö, eli etä- ja lähityön tekemisen yhdistelmä, on yleistynyt Suomessa 2020-luvulla. Aihekuva.

      Yhteiskunta | ”Etätyöstä tehtiin negatiivinen asia ilman tuottavuuden mittauksia” – valtion uudet suositukset ovat herättäneet järkytystä

    • Astutaan ulos kuplasta. Etätyön myötä päivittäisessä työyhteisössä voi olla ihmisiä ympäri maan tai vaikka maapallon.

      Työmarkkinat | Uusi tie tasa-arvoon – etätyö antaa maaseudulle tulevaisuuden

    • Kelan tiukentuneista etätyösäännöistä leimahti kiivas keskustelu. Kuvituskuva. LEHTIKUVA / Antti Aimo-Koivisto.

      Työmarkkinat | Moni valtion virasto kiristää etätyön ehtoja, vaikka monen työmatka on pidentynyt toimipaikkojen sulkemisten takia

    Artikkelin aiheet
    etätyö
    Kyösti Arovuori
    Etätyö
    Ravintola
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Tule Koneviestiin kesätöihin media-assistentiksi – hae heti, mutta viimeistään 12.3.

  • Koneviesti | Tule kesätoimittajaksi Koneviestiin – hae heti, mutta viimeistään 31.1.

  • Koneviesti | Tule kesätoimittajaksi Koneviestiin – hae heti, viimeistään 13.3. mennessä