• PÄIVÄN KYSYMYS Millainen on kesän hunajasato?

    Uutiset
    20.8.201416:00
    LIINA NIITTYMAA

    Alkukesällä kylmän sään kerrottiin verottaneen hunajasatoa. Heinäkuun helteet kuitenkin paikkasivat tilannetta.

    Millainen hunajasato on saatu tänä vuonna, Mehiläishoitajain liiton tiedottaja ja tutkimuskoordinaattori Tuula Lehtonen?

    Kesän hunajasato on ollut vähän keskivertoa parempi. Tavallisena kesänä hunajaa saadaan noin 1,8 miljoonaa kiloa, mutta tämän kesän arviossa päästään noin 2 miljoonaan kiloon.

    Kylmä kesäkuu hidasti hunajan kertymistä, mutta lämmin heinäkuu pelasti sadon. Mehiläisten tärkeimmät pölytyskasvit horsma, vadelma ja rypsi kukkivat heinäkuussa.

    Sadoissa on alueellista vaihtelua: Keski-Suomessa sato on keskimääräistä parempi, mutta Kaakkois-Suomessa huonompi.

    Onko hunajan hinta hyvän sadon vuoksi laskenut?

    Hunajan hinta ei ole laskemassa, sillä maatalouden kustannukset kasvavat jatkuvasti.

    Onko karhuista ollut paljon haittaa mehiläistarhoilla?

    Tänä kesänä on tullut ennätysmäärä ilmoituksia tuhotuista pesistä. Viime viikolla 229 pesää oli tuhottu 58 tarhaajalla. Viime vuonna karhut tuhosivat pesiä yhteensä 170.

    Aiemmin karhutuhot keskittyivät Suomen itäosiin, mutta nyt karhut ovat levinneet myös länteen. Esimerkiksi Turussa, Lohjalla ja Salossa on ollut paljon karhuongelmia tänä kesänä.

    LIINA NIITTYMAA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    hunajasato
    mehiläishoito
    mehiläiset
    karhut
    sää
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle