• Risteilylaivojen jätevesien valuttaminen Itämereen loppuu

    Määräykset tulevat voimaan uusille laivoille kesäkuun alusta vuonna 2019.
    Uutiset
    22.4.201620:38
    STT

    Risteilyalusten käymälöiden jätevesiä ei jatkossa saa päästää suoraan Itämereen. Määräykset tulevat voimaan uusille laivoille kesäkuun alusta vuonna 2019. Nykyisille risteilyaluksille määräaika on kesäkuun alku vuonna 2021.

    Kansainvälinen merenkulkujärjestö IMO päätti kiellon voimaantulosta perjantaina. Kaikki Itämeren maat olivat yksimielisiä päätöksestä.

    Laivat jotka saapuvat Itämeren erityisalueen ulkopuolelta ja purjehtivat suoraan Pietariin, saavat kahden vuoden siirtymäajan kesäkuuhun 2023 saakka.

    Uudet säännökset koskevat kaikkia matkustaja-aluksia, joissa on enemmän kuin 12 matkustajaa. Käytännössä säännökset koskevat ulkomaisia risteilyaluksia, koska Suomesta säännöllisesti liikennöivät matkustaja-autolautat ovat jo pitkään jättäneet käymäläjätevetensä satamiin.

    Vedet satamiin tai käsittelylaitteet laivoihin

    Ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) pitää päätöstä merkittävänä, mutta toteaa, että asiassa olisi voitu edetä nopeamminkin.

    "Ulkomaisten risteilijöiden osalta varustamoilla on edellytykset hoitaa asia kuntoon päätöstä nopeammassa aikataulussa."

    Jätevesien päästökielto mereen vähentää merenkulusta Itämereen päätyvien ravinteiden määrää. Risteilyalusten vaihtoehtoina on jättää jätevedet satamiin tai asentaa laivoihin jätevesien käsittelylaitteet, joilla typpeä ja fosforia voidaan poistaa, ennen vesien päästämistä mereen.

    Määräysten mukaan 70 prosenttia typestä ja 80 prosenttia fosforista täytyy poistaa vedestä, ennen kuin sen voi laskea mereen.

    Artikkelin aiheet
    risteilylaivat
    jäteveden päästökielto
    Itämeren suojelu
    IMO
    ympäristönsuojelu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria