• Yhdysvalloissa yli sata ihmistä kuoli koronavirukseen vuorokaudessa – tartunnan saaneita yli 41 000

    Presidentti Donald Trump ei enää maanantaina illalla pidetyssä tiedotustilaisuudessa käyttänyt uudesta koronaviruksesta nimitystä "kiinalaisvirus".
    Varapresidentti Mike Pence (vas.), oikeusministeri William Barr ja presidentti Donald Trump valmistautuivat päivittäiseen tiedotustilaisuuteen Valkoisessa talossa.
    Varapresidentti Mike Pence (vas.), oikeusministeri William Barr ja presidentti Donald Trump valmistautuivat päivittäiseen tiedotustilaisuuteen Valkoisessa talossa. Kuva: LEHTIKUVA / AFP
    Uutiset
    24.3.202008:29
    STT

    Yhdysvalloissa on kuollut ensimmäistä kertaa yli sata ihmistä koronavirukseen vuorokauden aikana, kertovat maan terveysviranomaiset CNN:n mukaan. Koko maassa kuolleita on nyt yhteensä ainakin 520. Eniten kuolleita Yhdysvalloissa on New Yorkin osavaltiossa, jossa on raportoitu ainakin 157 kuolemaa.

    Maan varapresidentin Mike Pencen mukaan yli 41 000 ihmisen on vahvistettu saaneen tartunnan. Testejä maassa on tehty yhteensä 313 000.

    Maan kongressissa neuvotellaan kiihkeästi historiallisen suuresta biljoonaluokan tukipaketista koronaviruksen runtelemalle taloudelle. Neuvotteluja käytiin yhä myöhään illalla maanantaina paikallista aikaa. Neuvotteluihin osallistuvien mukaan sovun syntyminen on hyvin lähellä, kertoo uutissivusto The Hill.

    Tukipakettiesitys on kompastellut senaatin äänestyksissä demokraattiedustajien vastustukseen. Demokraattien mukaan republikaanien esitys suosii suuryrityksiä eikä suojaa amerikkalaisia työntekijöitä tarpeeksi.

    Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin retoriikassa koronaviruksen suhteen nähtiin käänne, kun Trump ei enää maanantaina illalla pidetyssä tiedotustilaisuudessa käyttänyt uudesta koronaviruksesta nimitystä "kiinalaisvirus". Sen sijaan hän puolusti aasialaisamerikkalaisia sekä Twitterissä että tiedotustilaisuudessa.

    "On hyvin tärkeää, että suojelemme aasialaisamerikkalaisten yhteisöä Yhdysvalloissa ja maailmalla. He ovat hienoja ihmisiä, eikä viruksen leviäminen ole millään tavalla heidän vikansa", Trump kirjoitti Twitterissä ennen tiedotustilaisuutta.

    Tiedotustilaisuudessa Trump vakuutti, että Yhdysvallat saa taloutensa pyörät pyörimään nopealla aikataululla.

    "Yhdysvallat ei ole maa, joka olisi tehty olemaan kiinni. Yhdysvallat avaa jälleen ovensa hyvin pian", Trump sanoi.

    Trump vetosi maan senaattiin ja molempiin puolueisiin, jotta kaavailtu koronatukipaketti saataisiin sovituksi.

    "Nyt senaatin on näytettävä yhteishenkeä ja lopetettava partisaanipolitiikka. Uskon, että se tapahtuu hyvinkin nopeasti", Trump sanoi.

    Trump myös tuomitsi puheessaan hamstraajat ja kaupustelijat, jotka yrittävät lyödä kriisin varjolla rahoiksi.

    "Emme anna kenenkään hyväksikäyttää amerikkalaisten kärsimystä omaksi taloudelliseksi hyödykseen."

    Artikkelin aiheet
    koronavirus
    Yhdysvallat
    Donald Trump
    pandemia
    tukipaketti
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria