• Näin määritellään pakkasen purevuus eri puolilla maata – ”Ihmiset ovat tottuneet erilaisiin lämpötiloihin asuinpaikkansa mukaan”

    Eteläisen Suomen kireä -20 asteen pakkanen ei olekaan kireä pohjoisessa.
    Tarpeeksi kovilla pakkasilla myös puut paukkuvat.
    Tarpeeksi kovilla pakkasilla myös puut paukkuvat. Kuva: Kari Salonen
    Uutiset|Sää
    3.1.202421:00
    Jussi Vehkala

    Alkanut vuosi alkaa kovissa pakkasissa: Ensimmäisellä viikolla elohopea voi painua pohjoisessa lähelle viittäkymmentä pakkasastetta, ja etelässäkin koetaan alle -20 asteen pakkasia.

    Kaiken kaikkiaan koko tammikuuta povataan tavanomaista kylmemmäksi ja kireät pakkaset koettelevat suomalaisia pitkään.

    Mitä kuitenkin tarkalleen ottaen tarkoitetaan kireällä pakkasella?

    Kun uutisten päätteeksi meteorologi toteaa pakkasen kireäksi, kyseessä ei ole ainoastaan kuvaileva ilmaus, vaan tarkan määritelmän mukaisen raja-arvon ylitys lämpötilassa.

    Ilmatieteen laitoksen mukaan kireälle pakkaselle on Suomessa kolme eri raja-arvoa riippuen siitä, missä päin maata lämpöä tarkastellaan.

    Eteläisessä Suomessa raja-arvo kireälle pakkaselle on -20 astetta ja keskisessä Suomessa -25 astetta. Pohjoisessa pakkasta voidaan sanoa kireäksi vasta sen alittaessa -30 asteen.

    Ilmatieteen laitoksen sää- ja turvallisuuskeskuksen johtaja Anssi Vähämäen mukaan pakkasvaroituksien alarajat ovat määritelty silmällä pitäen erilaisia riskiryhmiä, kuten vanhuksia.

    ”Nämä on aikanaan määritelty eri puolille Suomea terveysviranomaisten kanssa. Taustalla on ajatus siitä, että ihmiset ovat tottuneet ja varautuneet hieman erilaisiin lämpötiloihin asuinpaikkansa mukaan”, Vähämäki kertoo.

    Tasot on määritelty perustuen eri lämpötilojen tilastolliseen toistuvuuteen alueella. Normaalista poikkeavasta pakkasesta halutaan varoittaa.

    Talvikuukausien kireille pakkasille on varsin yksinkertainen syy: säteilyjäähtyminen. Koska aurinko on piilossa suurimman osan vuorokaudesta, maan pinnalta poistuu enemmän lämpösäteilyä kuin mitä ehdimme vastaanottamaan auringolta. Tällöin maan pinta jäähtyy entisestään.

    Lisää aiheesta
    • Pakkasvaroitus tulee koko Suomessa voimaan pian sen jälkeen, kun vuosi on vaihtunut. Kuvassa hiihtäjiä Espoon Oittaalla uudenvuodenaattona. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa.

      Sää | Talven pakkasennätys meni rikki Juuassa, mutta vielä kylmempää on luvassa

    • Eteläistä Suomea lukuun ottamatta lokakuulta alkanut pakkaskausi näyttää kiristävän otettaan tammikuussa.

      Sää | Tammikuuksi ennustetaan poikkeuksellista kylmyyttä – Lappiin voi tulla jopa 50 astetta kolkuttava pakkashirmu

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita