• Eläinten oloista kertova merkki ruokiin Saksassa

    Uutiset
    25.1.201215:00
    MT toimitus

    BERLIINI (MT)

    Saksan eläinsuojeluliitto julkisti Grüne Woche -messuilla elintarvikkeisiin haettavan laatumerkin, joka kertoo kuluttajalle eläinten hyvinvoinnista.

    Merkkiä on kahta eri tasoa:

    Premium-luokan merkki takaa eläimille alempaa merkkiä paremmat oltavat.

    Alemmassa luokassa esimerkiksi broileritiloilta vaaditaan, että eläimet kasvavat korkeintaan 45 grammaa päivässä. Niitä saa olla kasvattamossa enintään 25 kiloa neliöllä. Orsia ja virikkeitä tulee olla käytettävissä.

    Riippumattomat tahot valvovat merkin käyttöä. Myös eläinsuojeluliitolla on oikeus tehdä tarkastuksia tiloille ennalta ilmoittamatta.

    Eläinsuojelijoiden palkkaamat asiantuntijat ovat työstäneet merkin sääntöjä eri tuotantoeläimille. Työn on määrä valmistua vuoden puoliväliin mennessä. Sitten merkittyjä tuotteita alkaa tulla kauppoihin.

    Saksan tuottajajärjestö Dbv suhtautuu myönteisesti uuden laatumerkin kaltaisiin toimiin, kunhan ne ovat vapaaehtoisia, sanoo järjestön edustaja Anni Neu.

    ”Jos määräyksistä tehdään sitovia, niiden tulee olla koko EU:n laajuisia. Muuten kilpailukykymme kärsii”, Neu tähdentää.

    Eläinsuojelijoita hän arvostelee epämääräisten käsitteiden luomisesta. Sana ”Massentierhaltung” – tehotuotanto – on tätä nykyä kaikkien huulilla.

    ”Kukaan ei pysty sanomaan, mitä se on. Montako eläintä tilalla saa olla jotta se ei olisi tehotuotantoa? Eihän hyvinvoinnissa ole oikeasti määristä kyse.”

    Eläinsuojeluliiton kunniapuheenjohtaja Wolfgang Apelin mukaan Saksassakin on tiloja salaa kuvaavia eläinaktivisteja ja mielenosoituksia, mutta rakentava vuoropuhelu tuottajien ja poliitikkojen kanssa on mahdollista. Kauppakin on toivottanut laatumerkin tervetulleeksi.

    ”Filosofia ei ole se, että lisäämme vain tuottajien kustannuksia. He ovat sanoneet, että kyllähän me olemme valmiita parantamaan eläinten oloja, jos siitä maksetaan. Nyt siihen on keino, heidän pitää olla valmiina”, Apel sanoo.

    HENRIK SCHÄFER

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    eläinten hyvinvointi
    laatumerkki
    Saksa
    elintarvikkeet
    tuotantoeläimet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle