• Valojen paljous lumoaa Barkarin pihapiirissä

    Uutiset
    22.12.201415:00
    Jukka Koivula

    Joulukuisessa Suomessa eletään vuoden synkintä aikaa. Kuitenkin pieni Forsbyn kylä Pedersöressä, tai pikemminkin yksi talo keskellä kylänraittia, tuikkii valoa pimeään.

    Kymmenen vuotta sitten alkanut Barkarin perheen jouluvaloharrastus on kasvanut vuosi vuodelta.

    Tuhannet jouluvalot tuikkivat pihapiirissä ensimmäisestä adventista helmikuun alkuun.

    Likipitäen 6 000 jouluvaloa loistaa kylän keskustaajamassa Barkarien perheen talossa ja sen pihamaalla.

    ”Meillä on yhteensä 5 900 jouluvaloa, joista 5 500 sijaitsee ulkosalla”, Stefan Barkar esittelee.

    Tuhansien jouluvalojen asennukseen kului aikaa yhteensä 20 tuntia.

    ”Stefanin homma on asentaa valot, mutta itse toimin tässä makutuomarina. Jos jokin valo ei sovi jonnekin, niin se kyllä siirretään muualle”, Åsa Hästbacka-Barkar lohkaisee.

    Barkarin perhe intoutui jouluvaloista vuosikymmen sitten.

    ”Kipinä lähti siitä, kun kävimme Pietarsaaressa vanhassa satamassa. Yhdessä talossa siellä oli tosi hienoja, monivärisiä ja isoja jouluvaloja sekä jouluvaloasetelmia”, Hästbacka-Barkar taustoittaa.

    Aluksi jouluvaloja oli vain muutamia, mutta niiden määrä on kasvanut vuosi ja joulu toisensa jälkeen.

    Suunnitelmissa on kartuttaa jouluvalokokoelmaa vielä nykyisestään, hän paljastaa.

    ”Kyläläiset ovat jo tottuneet siihen, että meillä on paljon jouluvaloja.”

    Pariskunta ei kuitenkaan usko, että jouluvalobuumi leviäisi koko Forsbyn kylään, saati sitten laajemmalle Pedersöreen.

    ”Yksi naapuri kyllä sanoi, että tämä touhu pitäisi lopettaa, koska hänen vaimonsa painostaa miestä nyt laittamaan samanlaisia jouluvaloja”, Stefan Barkar veistelee.

    JUKKA KOIVULA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    jouluvalot
    joulu
    Forsby
    Pedersöre
    valoharrastus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle