• Perjantaina on kissan rokotuspäivä

    Kissojen rokotuspäivänä eläinlääkärit järjestävät paikallisia kampanjoita kissan terveydenhoidosta. Jotta kissalla olisi riittävä turva yleisimpiä tarttuvia tauteja vastaan, se pitää rokottaa säännöllisesti.
    Kissa.
    Kissa. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset
    9.10.201415:17
    MT toimitus

    Huomenna perjantaina 10. lokakuuta järjestettävä kissan rokotuspäivä päättää kansainvälisen eläinten viikon. Rokotuspäivän tarkoituksena on lisätä kissan omistajien tietosuutta kissojen rokottamisen tarpeellisuudesta. Ensimmäistä valtakunnallista kissan rokotuspäivää vietettiin vuonna 2012.

    Suomessa on kissoja arvion mukaan noin 700 000. Suurin osa kissoista rokotetaan vain kerran elämässään, silloin kun ne ovat pentuja. Jotta kissalla olisi riittävä turva yleisimpiä tarttuvia tauteja vastaan, tarvitaan kuitenkin säännöllisiä rokotuksia.

    Kissojen rokotuspäivänä eläinlääkärit eri puolilla Suomea järjestävät paikallisia kampanjoita kissan terveydenhoidosta.

    Rokottamalla pystytään tehokkaasti ennaltaehkäisemään kissojen vaarallisia tartuntatauteja. Kansainvälinen suositus on rokottaa kaikki kissat kissaruttoa ja kissaflunssia vastaan.

    On hyvä antaa kissalle myös raivotautirokotus, koska varsinkin itärajan tuntumassa liikkuvat villieläimet levittävät tartuntaa kotieläimiin ja tuontieläimet voivat kantaa rabiesvirusta. Etenkin ulkokissojen rokottaminen raivotautia vastaan suojaa myös ihmistä mahdollisessa epidemiatilanteessa.

    Artikkelin aiheet
    kissan rokotuspäivä
    kissa
    rokotus
    eläinlääkärit
    raivotauti
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle