• Ylen kysely: Perussuomalaiset luisuvat, SDP nousee kohisten

    Perussuomalaisten lasku on ollut huima ja SDP:n kiri lähes samanmoinen.
    Uutiset
    4.11.201514:51
    STT

    Perussuomalaisten kannatuksen luisu on jatkunut loka-marraskuussa, selviää Ylen Taloustutkimuksella teettämästä mielipidemittauksesta.

    Sen mukaan perussuomalaisten kannatus laski 0,9 prosenttiyksikköä ja on nyt 9,8 prosenttia.

    Perussuomalaisten kannatuksesta on sulanut huhtikuun eduskuntavaalien jälkeen melkein puolet, sillä vaaleissa puolueen kannatus oli 17,7 prosenttia.

    Viimeksi perussuomalaisten kannatus on ollut alle kymmenen prosenttia vuonna 2010.

    Keskustan ja kokoomuksen suosio säilynyt

    SDP:n kannatus nousi 2,4 prosenttiyksikköä ja ylsi 20,7 prosenttiin. SDP on nyt kannatusmittauksessa keskustan jälkeen toisena, perussuomalaiset viidentenä.

    Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Jari Pajunen sanoo Ylelle, että SDP:n 2,4 prosenttiyksikön nousu on yllättävän iso. Kahdessa kuukaudessa SDP:n kannatus on noussut yli kuusi prosenttiyksikköä.

    Kahden muun hallituspuolueen, keskustan ja kokoomuksen tilanne säilyi vakaana. Keskusta pysyi kannatuksen ykkösenä 21,7 prosentin kannatuksella. Kokoomuksen suosio nousi 0,3 prosenttiyksikköä 18,3:een.

    Sekä kokoomuksen että keskustan kannatus on hieman suurempi kuin kevään vaaleissa, mutta hallituspuolueiden yhteenlaskettu kannatus vajosi hieman alle 50 prosenttiin.

    Taloustutkimus haastatteli kannatusarviota varten lähes 3 000:tta henkilöä. Kannatusarvion virhemarginaali on suurimpien puolueiden kohdalla 1,5 prosenttiyksikköä suuntaansa.

    Ylen uutinen

    Artikkelin aiheet
    perussuomalaiset
    SDP
    mielipidemittaus
    puolueiden kannatus
    Yle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle