• Yhdysvalloissa 14 ihmistä kuollut tornadojen takia – uhrien joukossa lapsia

    Kuolleiden lisäksi aineelliset vahingot ovat merkittäviä. Monet asuinrakennukset ovat vaurioituneet pahasti.
    Tornado Dothanin kaupungin yllä Alabamassa.
    Tornado Dothanin kaupungin yllä Alabamassa. Kuva: Lehtikuva / AFP
    Uutiset
    4.3.201916:30
    STT

    Yhdysvalloissa Alabamassa 14 ihmistä on kuollut tornadojen sarjan iskiessä sunnuntaina.

    Yhdysvaltalaismedian mukaan tornadot iskivät Alabaman lisäksi Georgian ja Floridan osavaltioihin. Paikallisen seriffin Jay Jonesin mukaan kuolleiden joukossa on sekä aikuisia että lapsia.

    Lisäksi useita ihmisiä on viety sairaalaan vakavien vammojen takia.

    Alabamaan iski ainakin kaksi tornadoa.

    Myös aineelliset vahingot ovat merkittäviä. Esimerkiksi monet asuinrakennukset ovat vaurioituneet pahasti. Lisäksi paikallisen ilmatieteen laitoksen mukaan Alabaman ja Georgian rajalla oleva lentokenttä ja palolaitos ovat tuhoutuneet.

    Yhdysvaltojen kansallisen ilmatieteen laitoksen mukaan ainakin kymmenen tornadoa osui Alabaman ja Georgian osavaltioihin sunnuntaina iltapäivällä.

    Viranomaiset ovat keskittyneet kadonneiden etsintään, mutta seriffin mukaan vähäinen valo on vaikeuttanut pelastustöitä. Mukana kadonneiden etsinnässä on yli 150 ihmistä.

    Alabaman kuvernööri Kay Ivey pidensi osavaltion hätätilaa, joka julistettiin viime kuussa tornadojen ja rajujen sääolojen takia.

    Itäisen Alabaman sairaala kertoo Twitterissä, että sairaalaan on tuotu yli 40 potilasta tornadon takia. He lisäksi odottavat, että lisää potilaita on tulossa.

    Ensimmäinen tornadovaroitus annettiin noin kello yhdeltä päivällä.

    Vuonna 2011 Alabamaan iski yli 60 tornadoa, ja se johti yli 230 ihmisen kuolemaan.

    Artikkelin aiheet
    tornadot
    Alabama
    Georgia
    luonnonkatastrofit
    USA
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria