• KRP aloitti esiselvityksen Business Finlandin epäillystä miljoonapuhalluksesta

    Business Finland on epäillyt Yhdysvalloissa työskennelleen entisen työntekijänsä siirtäneen yhtiön rahoja henkilökohtaiseen käyttöön vuosien ajan.
    KRP:n esiselvityksen tarkoituksena on selvittää, onko asiassa syytä epäillä rikosta. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN .
    KRP:n esiselvityksen tarkoituksena on selvittää, onko asiassa syytä epäillä rikosta. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN .  
    Uutiset|Rikokset
    26.9.202314:13
    STT–

    Keskusrikospoliisi (KRP) on aloittanut esiselvityksen epäilyistä, joiden mukaan valtion vienninedistämisyhtiö Finpron toiminnassa on käytetty väärin julkisia varoja.

    Finpro ja Tekes yhdistyivät vuonna 2018 Business Finlandiksi (BF). BF on epäillyt Yhdysvalloissa työskennelleen entisen työntekijänsä siirtäneen yhtiön rahoja henkilökohtaiseen käyttöön vuosien ajan. Epäselvien kulujen määrä vuosina 2011–2017 on noin 4,8 miljoonaa dollaria.

    BF nosti asiasta Yhdysvalloissa siviilikanteen vuonna 2018. KRP:n esiselvityksen tarkoituksena on nyt selvittää, onko asiassa syytä epäillä rikosta ja ovatko Suomen viranomaiset toimivaltaisia käsittelemään asiaa.

    Viime viikolla BF tiedotti, että oikeudenkäynti Yhdysvalloissa lykkääntyy, koska ex-työntekijä oli jättänyt henkilökohtaisen konkurssihakemuksen.

    ”Kanteen käsittelyn edetessä epäilyt väärinkäytöksistä ovat vahvistuneet. Asian käsittely on siirtynyt konkurssituomioistuimeen, sillä vastaaja on jättänyt henkilökohtaisen konkurssihakemuksen tämän vuoden toukokuussa -- Odotamme lisätietoa konkurssituomioistuimelta loppuvuoden kuluessa asian käsittelyn etenemisestä”, yhtiö kertoi.

    Artikkelin aiheet
    KRP
    Business Finland
    miljoonapuhallus
    rikostutkinta
    konkurssi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria