• Postia jaetaan joulusesongin ajan taas myös perjantaisin

    Tammikuussa joulun jälkeen odottaa kuitenkin paluu takaisin kevennettyyn perjantaijakeluun.
    Perjantaijakelua kevennettiin kesä-lokakuun ajaksi, sillä koronapandemia vaikutti myös lähetettävän postin määrään. LEHTIKUVA / Teemu Salonen
    Perjantaijakelua kevennettiin kesä-lokakuun ajaksi, sillä koronapandemia vaikutti myös lähetettävän postin määrään. LEHTIKUVA / Teemu Salonen 
    Uutiset
    11.11.202017:02
    STT

    Posti kertoo palauttavansa perjantaijakelun normaaliksi joulusesongin ajaksi. Perjantaijakelua kevennettiin kesä-lokakuun ajaksi, sillä koronapandemia vaikutti myös lähetettävän postin määrään.

    Postin mukaan joulunalusaikana postinjakajien matkassa kulkee kymmeniä miljoonia lähetyksiä.

    "Joulun ajan sesonki on postinjakelussa ylivoimaisesti vuoden vilkkainta aikaa, jolloin kuluttajien lähettämä jouluposti nostaa lähetysmäärät moninkertaisiksi muutamien viikkojen ajaksi", sanoo postipalveluiden tuotantojohtaja Sami Reponen tiedotteessa.

    Tammikuussa joulun jälkeen odottaa kuitenkin paluu takaisin kevennettyyn perjantaijakeluun. Kevennetty jakelu ei koske sanomalehtien varhaisjakelua eikä paketteja.

    Postin lähettäjille ja vastaanottajille kevennetty perjantaijakelu näkyy siten, että perjantaille aikataulutetut lähetykset jaetaan jo torstaina. Postin mukaan päivällä aikaistettu jakelu on mahdollista, koska vähäisen postimäärän vuoksi se ehditään lajittelemaan aiemmin.

    Joulunalusviikolla postia jaetaan koteihin tarvittaessa myös tiistaisin. Noutopisteisiin posti toimittaa paketteja arkipäivien lisäksi lauantaisin.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle