

Parikkalasta etsittiin torstaina jo toista droonia muutaman vuorokauden sisään. Ensimmäinen löytyi Kiteen rajalta Pyhäjärven jäältä tiistaina ja se räjäytettiin hallitusti keskiviikkona.
Toinen drooniepäilys tuli ilmi torstaina, mutta paljastui etsintöjen myötä roskien poltosta johtuneeksi savuksi. Tilanne aiheutti ison viranomaisoperaation alueella.
Poliisin ja Rajavartioston autot seisoivat Kuutostien varrella lähellä rautatietä torstaina puolen päivän aikaan. Lähistöllä pörräsi myös helikopteri kiertäen aluetta.

Suomen vanhimmalla kyläkaupalla Parikkalan Kirjavalassa havaintoja poliiseista ja rajavartijoista oli tehty torstain aikana tiuhaan.
Parikkalan Uukuniemellä asuvat Mirva ja Kare Palmu tulivat torstaina Röksän kyläkaupalle hakemaan pakettia.
Noin 1,5 kilometrin päässä Venäjän rajasta asuva pariskunta epäilee, etteivät nyt löytyneet droonit jää viimeisiksi. He uskovat, että droonien tulo alueelle johtuu Venäjän tekemästä häirinnästä.
”Eletään jännittäviä aikoja. Liikumme eläinten kanssa paljon luonnossa. Kyllähän se mietityttää, mitä siellä tulee vastaan”, Mirva Palmu toteaa.
”Mutta ei sitä voi kotiinkaan jäädä märehtimään. Eletään niin kuin tähänkin asti, toivotaan parasta ja pelätään pahinta”, hyväntuulinen pariskunta toteaa.

K-kauppias Sirpa Röksän mieli oli poikkeuksellisesta tilanteesta huolimatta hyvä. Pääsiäinen on joulun jälkeen seuraavaksi vilkkain juhlapyhä ja tuo alueelle paljon myös lomalaisia.
”En ole mitään paniikkia huomannut. Täällä osataan suhtautua asioihin. Turvalliselta tuntuu, kun rajavartijoita on joka puolella, ja käyvät tässä kahvillakin”, 24 vuotta kauppiaana toiminut Röksä kertoo.

”Kaikenlaista täällä on tapahtunut, nyt sitten tämmöistä. Tuntuuhan tämä erikoiselta. Eilen aamulla suihkussa aloin kuunnella, mikä pörisee. Helikopterihan se varmaan oli, liittyen edelliseen löytöön Uukuniemeltä”, Röksä kertoo.
Hän sekä toinen paikalla oleva kauppias toteavat, että asioista tiedottamisessa olisi kyllä kohennettavaa. ”Se hillitsisi juttujen laukalle lähtemistä.”