• Romutukset vähenivät

    Uutiset
    17.3.201415:00
    Jarmo Palokallio

    Virallisen kierrätysjärjestelmän kautta romutettujen autojen määrä väheni viime vuonna.

    Romutustodistuksia kirjoitettiin 61 687 kappaletta, jossa vähennystä oli yli viisi prosenttia.

    Romutusten väheneminen on kytköksissä 1990-luvun alun lamaan, jolloin henkilöautojen myynti romahti.

    Tämän vuoksi romutettavien autojen määrä vähentynee myös lähivuosina, sillä henkilöautojen keskimääräinen romutusikä Suomessa on 20,3 vuotta.

    ”Autokantamme onkin erittäin vanha, sillä liikennekäytössä olevien henkilöautojen keski-ikä nousi viime vuoden lopussa 10,9 vuoteen”, kertoo toimitusjohtaja Arto Silvennoinen Suomen Autokierrätys Oy:stä.

    Viime vuoden lopussa Suomen ajoneuvorekisterissä oli 664 801 liikennekäytöstä poistettua autoa, keski-iältään 22,3 vuotta.

    ”Näistä yli puoli miljoonaa on haamuautoja. Ne on poistettu liikennekäytöstä mutta ei rekisteristä”, Silvennoinen arvioi ja lisää, että osa autoista on romutettu, osa makaa pihoilla ja osa on viety Afrikkaan.

    Auton saa lopullisesti pois ajoneuvorekisteristä viemällä sen Suomen Autokierrätyksen vastaanottopisteeseen, jossa autosta kirjoitetaan romutustodistus. Auton kierrätys on viimeiselle omistajalle maksutonta.

    JARMO PALOKALLIO

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    autojen romutus
    kierrätys
    ajoneuvorekisteri
    Suomen Autokierrätys Oy
    autokanta
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle